Wellun matkapäiväkirja pt. 3

Oranki ja banaanit matkalla Välimerelle

Moi taasen mussukat.

Aattelin välillä valaista lieveilmiöitä mitä syntyy kun useampi kansallisuus ja kulttuuritausta törmäilee tässä pikku jollassamme. Positiivisista lieveilmiöistä lienee kuitenkin kyse jos ei allekirjoittaneen asemaa tässä saagassa oteta huomioon.

Viime sekä tällä legillä on mukana ollut väkeä Palestiinasta,Algeriasta,Turkista,Italiasta,Portugalista,Ranskasta,Espanjasta, sitten on nämä ns skönet eli ammattimiehistö joka koostuu sivistyneistä skandinaaveista sekä allekirjoittaneesta(stans jävlar, den finne igen).

Koska skönäreillä on sangen omituinen mielenlaatu niin jutut ja jäynätkin on monelta osin pikkaisen mielenvikaisia. Sehän on selvää ,että suomalaiset on just parhaita meriurhoja vaikka noi skandit väittää tiytysti itsestään ihan samaa. Miten tämä liittyy orankiin niin siihen löytyy juurensa parin viikon takaisesta miehistöpalaverista jossa kokki(norski) kysyi onkos jotain erityistoiveita. Jotkut toivoi hedelmiä niin heitin siihen banaaneja, niitähän kaikki surkeat svedutennispelaajatkin popsii. 

 (Sattumalta Ruotsin toivoilta surkein esitys kaiketi ikinä, kerrankin oltiin vähän parempia).

Tämän heittoni seurauksena irvileuka kokkimme osti banaaneja ja toisin kuin kaiken muun ruoan suhteen, ne olivat henkilökohtaisesti vain minulle ja minun piti myös säilöä ne omissa tiloissani. Vaikka olen niitä ystävällisesti kaikille jakanut niin armoton naljailu apinoista jne alkoi silti. Seuraavassa satamassa nää skandikollegat oikein hakemalla haki helvetin suurta banaaniterttua jonka piruvie löysivätkin  Bueusta. Se sitten allekirjoittaneen syliin ja some täyteen "onnellisen"banaaninomistajan kuvia.

Jossain vaiheessa apinailu muuttui orankikettuiluksi kun orankien suojelusta käynnissä ollutta keskustelua kuunnellut kokki tokaisi, että Welluhan on juurikin orangin mallinen. Kohta olikin jo Ruotsin toivot kehittämässä ideoita miten banaanit ripustellaan paattimme mastoihin ja maskottioranki Wellu niitä nälissään kipuaa hakemaan. Taas olisi hyvää somematskua kun banskubelfieitä allekirjoittaneesta levitettäisiin.BTW olen kuulemma  nallekarhumainen kiltti oranki(tää oli se positiivisuuspläjäys).

Nyt ollaan päästy jo sille tasolle että mietitään mikä on turvallinen etäisyys ohittaa Gibraltar saapuessamme välimerelle. Gibraltarin puoliveriset sukulaiseni saattavat hyvinkin himoita allekirjoittaneen suunnattomia  banaanivarantoja. Kyseiset apinat ovat tunnettuja häikäilemättömyydestään. Ja vaikka leppoisa oranki olenkin saatan muutua kuulemma raivokkaaksi jos huomaan banaanieni olevan uhattuina.

Ja kun olemme vielä rauhan asialla niin missään nimessä emme saa päästää suurta välimeren banaanisotaa syttymään. Olisihan tuo imagollekin melkoinen kolaus.Mahdollisen apinainvaasion aikana lähetyksessä saattaa olla katkoja. Orankijournalistinne päättää raporttinsa tällä erää tähän. Gibraltarin salmeen matkaa 120 merimailia.

Wellu