perjantai 31. toukokuuta 2024

Kannanotto 31.5.

Viherpunainen vasemmisto ry tuomitsee Israelin hyökkäyksen Rafahiin - sodan on loputtava

Gazan sodan puhjettua viime lokakuussa ainakin yli puolet Gazan väestöstä on paennut Rafahiin, ajatellen että siellä olisi turvassa. Rafahiin päästäkseen ihmiset ovat joutuneet kulkemaan pitkän, vaarallisen matkan ja myös vaihtamaan majapaikkaa jatkuvasti Israelin pommien ja väkivallan takia. 


Nyt yli miljoona ihmistä on paennut turvapaikaksi luulemastaan Rafahista. He elävät kammottavissa olosuhteissa, ilman ruokaa ja juomaa, vailla toivoakaan lääkkeistä, saati hoidosta jota sodassa vammautuneet välttämättä tarvitsisivat. 


Israelin taannoisessa ilmaiskussa Rafahiin kuoli 45 palestiinalaista, hyökkäyksen seuraukset ovat silti mittaamattoman paljon laajemmat kun palestiinalaisten elintila tukahdutetaan, eikä mitään turvapaikkoja ole jäljellä. Viherpunainen vasemmisto ry tuomitsee nähdyn väkivallan ja systemaattisen kansanmurhan. Vaadimme kansainväliseltä yhteisöltä ja Suomen valtiolta välittömiä toimia sodan lopettamiseksi. Palestiinan itsenäisen valtion tunnustaminen ja rakentaminen on tehtävä viipymättä.

tiistai 28. toukokuuta 2024

 Europarlamenttivaalit lähestyvät!


Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 29. toukokuuta, ja kestää 4.6. asti. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa äänestyspisteessä. Lähimmän äänestyspisteesi löydät osoitteesta vaalit.fi. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. kesäkuuta. 

Tutustu vasemmiston ehdokkaisiin osoitteessa vasemmisto.fi/euro 


Vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millaista Eurooppaa rakennetaan seuraavan viiden vuoden ajan. Nyt on aika yhdistää vahva ilmasto- ja ympäristöpolitiikka sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.


Europarlamenttivaalien voittoa on jo etukäteen ennustettu oikeistolle, jopa äärioikeistolle. Oikeiston vaalivoitto merkitsisi esim. työntekijöiden oikeuksien ja vähemmistöjen aseman murenemista entisestään. Vasemmisto on vahvin ja varmin vastavoima myös äärioikeistolle. 


Europarlamentissa on mahdollisuus ja velvollisuus toimia ihmisoikeuksien puolesta. Myös EU:n on tehtävä kaikkensa Gazan tilanteen ratkaisemiseksi.


#siksivasemmisto

tiistai 7. toukokuuta 2024

Falastinvision

11.5.2024 @ 20.00 - 1.30


Tervetuloa Falastinvision-katsomoon Turun Kirjakahvilaan (Vanha Suurtori 3, Brinkkalan sisäpiha) seuraamaan yhdessä kansanmurhasta vapaata laulukilpailua sekä boikotoimaan Euroviisuja.


Ovet klo 20, striimi 21-01

//

Join our Falastinvision watchparty to boycott Eurovision and enjoy together genocidefree song contest.

Doors at 8pm, live stream 21-01

www.falastinvision.com

IG:@falastinvision

@ turkuwithpalestine


Falastinvision the Genocidefree Song Contest Manifesto

We believe in

A world where everyone has a place.

A world where everyone lives side by side in respect to one another.

A world in peace and love, where all artforms and culture has space to blossom!


We condemn:

All forms of racism, hate and oppression.

The state of Israel’s genocide and oppression against the Palestinian people.

The outside world’s special treatment and hypocrisy.

The European Broadcasting Union (EBU) and The Swedish national public television broadcaster (SVT) letting Israel compete in Eurovision Song Contest despite their choice to exclude Russia from the competition, due to their invasion of Ukraine, in 2023.


We invite:

Every person, organisation, companies, NGOs and groups to join and support Falastinvision on the conditions that they support this manifesto.

maanantai 6. toukokuuta 2024

 Retki Turun taidemuseon Pohjoistuulen metsä- näyttelyyn


Tule mukaan tutustumaan ikimetsää esittelevään valokuvanäyttelyyn torstaina 16. toukokuuta klo 17.30 alkaen! Näyttely on päätösosa kahden valokuvaajan, Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon, pohjoisia havumetsiämme käsittelevälle metsätrilogialle. Tapahtuman kuva on Sanni Sepon teos ”Honkavaaralla” vuodelta 2023.


Näyttelyn kuvat ovat peräisin luonnonmetsistä suojelualueilta, joita on enää muutama prosentti maamme metsäpinta-alasta. Näyttelyn kuvaamaa metsäluontoa ei näe juuri missään, kun tehometsätalous ja sen seurauksena kiihtynyt luontokato on muuttanut sitä merkittävästi. Valokuvissa näkyykin metsämaisemaa, jossa luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti on rikkumatonta.


Näyttelyn teema liittyy vahvasti myös tuleviin europarlamenttivaaleihin. EU- parlamentti hyväksyi helmikuun lopulla luontokadon pysäyttämiseen ja luonnon monimuotoisuuden palauttamiseen tähtäävän ennallistamisasetuksen äänin 329 puolesta, 275 vastaan. Sen tavoitteena on luonnontilan parantaminen laajasti sekä suojelualueilla, että niiden ulkopuolella.


Ennallistamisasetus on hyväksyttävä jäsenmaissa ennen sen voimaanastumista. Asetus on kuitenkin kaatunut jäsenmaiden vastustukseen, muun muassa pääministeri Petteri Orpo on ilmoittanut, ettei Suomi aio tukea asetusta EU- parlamentin hyväksymässä muodossa. Suomi on kuitenkin sitoutunut useisiin erilaisiin suojelutavoitteisiin. Asetus saatetaan ottaa muokattuna käsittelyyn kesäkuun eurovaalien jälkeen.


Tavataan Taidemuseon edessä (Aurakatu 26) torstaina 16. toukokuuta klo 17.30. Jotta saisimme ryhmäalennuksen, 8 euroa/henkilö, ryhmän pitää olla vähintään 10 henkeä. Kannattaa siis tulla mukaan!


Voidaan kelien salliessa jäädä näyttelyn jälkeen Puolalanpuistoon piknikille. Yhdistys tarjoaa jonkin verran vegaanista purtavaa ja -juomaa, kannattaa kuitenkin ottaa omat eväät. Jotta osaamme varata riittävästi eväitä, kannattaa ilmoittautua ti 14.5. mennessä osoitteeseen eva-liisa.raekallio(at)turku.fi

Ilmoittautuminen ei kuitenkaan ole edellytys osallistumiselle.


Tervetuloa mukaan!


Järj. Viherpunainen vasemmisto ry 

perjantai 3. toukokuuta 2024

Tunnelmia Vipun 23. huhtikuuta pidetystä asuntopoliittisesta illasta

Ti 23.4.pidettiin Kirjan talon uusissa tiloissa Vipun järjestämä keskustelutilaisuus aiheena Asumisdemokratia ja vuokralaisten oikeudet Tvt:n asunnoissa Turussa.

Tilaisuudessa alustivat Kurjenmäen puutalojen aktiivi Sari Lähteenmäki ja Vipun puolesta Riikka Oksanen, entinen Tvt:n asukasaktiivi. 


Sari Lähteenmäki (vas.) ja Riikka Oksanen

Illan keskeiseksi teemaksi nousi (useimmille asukkaille vielä epäselvä) nykytilanne, jossa 70 kohteesta Tvt:n asuntokannasta on poistunut asukasdemokratian eli yhteishallintolain  piiristä. Tämä on tapahtunut sen jälkeen, kun ne ovat vapautuneet Aran valvonnasta, ja kunta on päättänyt ettei halua jatkaa tätä entistä käytäntöä.


Tilaisuudessa todettiin, että asukasaktiivit kokevat asukkaiden mahdollisuudet saada omista asioista tietoa ja oikeat vaikuttamismahdollisuudet nykyisellään riittämättömäksi. Tilaisuudessa käytiin keskustelua menneistä ja ajankohtaisista omakohtaisistakin tilanteista. Koettu oli suoranaista väärinkohtelua ja monissa tapauksissa pääasiallinen tunne oli epätietoisuus asumisen jatkosta. Luottamus oikean tiedon saamiseen oli heikko useimmilla. 


Tvt:n vuokrankorotukset tälle vuodelle todettiin myös monin paikoin suuriksi, varsinkin kun kansalaisten tilanne heikkenee johtuen asumistuen leikkauksista ja hallituksen muiden toimien vaikutuksesta. Kaikista vaikein tilanne asumisen jatkumisen suhteen Turussa on tällä hetkellä  Kurjenmäen puutaloyhteisön asukkailla, joilla ei ole kaikille tarjottu korvaavaa kotia tai oikeutta palata entiseen alueen puutaloremontin jälkeen. Kurjenmäen puutaloyhteisön sosiaalinen tilanne on nyt tosi ikävä. Entinen yhteisöllisyys kannatteli pienituloisia pärjäämään ja asukkaista pidettiin huolta.


Paikalla olleilla oli myös kokemusta Satamaportti nimisen, Tvt:n vastaremontoidun suuren asuintalon ikävästä tilanteesta ja siellä kohdatusta häätöuhasta useille kymmenille asukkaille. Miten asukkaat nyt pärjäävät ja tuleeko yhtiö vastaan riittävällä tukipaketilla?, pohdittiin keskustelussa.


Onko asukasdemokratiasta tai yhtiön talouden voittotavoitteista ja sen  vaikutuksista vuokriin käyty poliittista keskustelua?  Tämä jäi vaivaamaan useita keskusteluun osallistujia.


Tilaisuuden teemat ovat suuria kokonaisuuksia ja aiheen laajuus poikii varmaan jatkoa kirjoitusten muodossa.


Riikka Oksanen 

Varavaltuutettu 

Turku

torstai 2. toukokuuta 2024

 Animalian EU- vaalikahvit Keitaalla la 18. toukokuuta!

Vipu on tehnyt hyvää yhteistyötä Animalian kanssa ja vuosia. Animalian väkeä on ollut vetämässä vegaanisen ruoan kurssejamme, kunniamainintana Jari Kärkkäinen. Pj Eva-Liisa on järkännyt kurssien lisäksi useita eläinoikeusaiheisia tapahtumia, oli myös viime kuntavaaleissa mukana Animalian vaalipaneelissa. 


Nyt on kyse EU- vaaleista, jotka lähestyvät kesäkuussa. Juuri tämä hetki onkin todella hyvä hetki puhua siitä, miksi ja miten eläinten asian täytyy olla myös näiden vaalien asia. Meillä onkin ilo tiedottaa Animalian Turun alueosaston ja Animalian yhdessä järjestämistä EU- vaalikahveista lauantaina 18. toukokuuta klo 17.30 alkaen!


Seuraava EU-parlamentti tulee päättämään miljardeja eläimiä koskevista asioista. Tule  Kasvisravintola Keitaaseen (Uudenmaankatu 3) kuulemaan, miksi äänesi on nyt entistäkin tärkeämpi. Paikalla keskustelemassa Animalian paikallisosaston ihmisiä sekä politiikan asiantuntija Animalian Helsingin toimistolta.


Tarjoamme kakkukahvit! Viihteestä vastaa monista yhteyksistä tuttu ja tuntematon turkulainen kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Juhani Mistola.


Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!


Tiedote ja järjestelyt: 

Animalian Turun paikallisosasto ja Animalia

 Vappupuhe kahdeksan vuoden takaa ei juuri ole vanhentunut

Vipun pj Eva-Liisa piti vapunpäivänä vuonna 2016 puheen, joka oli varsin ajankohtainen myös tänä vappuna.


Rakkaat toverit, 


Työväen vapun historia alkoi Yhdysvalloissa 1.5. vuonna 1886, kun sikäläiset työläiset ja ammattiliitot lakkoilivat ja vaativat 8 tunnin työpäivää. Tänä vuonna tuon päivän muistojuhlaan on todellakin aihetta, Labor Daysta on kulunut tasan 130 vuotta. Vuodet ovat siis vierineet, mutta viime eduskuntavaalien jälkeen valittu oikeistohallitus on palauttanut historian elävänä mieleen.


Ammattiliitot ovat kohdanneet työnantajien kovan sanelupolitiikan, kun Suomen kilpailukykyä kasvatetaan tinkimällä tavallisten työläisten työehdoista, ja pienituloisten ja köyhien tilanne vaikeutuu jatkuvasti omistajien ja rikkaiden rikastuessa. Suomalaisen vasemmiston yhdessä rakentamaa hyvinvointivaltiota murennetaan ja yhteistä veropohjaa rikotaan harvojen hyödyksi samaan aikaan, kun Suomea pilkotaan osiin ja myydään ulkomaisille sijoittajille. Olemme monella tavalla palanneet takaisin 1800-luvulle.


Tänä vuonna on kulunut 98 vuotta Suomen sisällissodasta. Historia toistaa tässäkin itseään. Kuilu suomalaisten välillä syvenee oikeistopolitiikan seurauksena ja maahanmuuttokriittisyys lisääntyy. Ihmiset näkevät yhä useammin toisensa viholllisina, kun syyllinen ihmisten pahoinvointiin löytyy valtapolitiikasta. Nykysuuntaukselle on kuitenkin olemassa vahvan vasemmiston vaihtoehto.


Historia kertoo meille paljon, kun vain maltamme kuunnella. Suomalaiset selvisivät sisällissodasta ja rakensivat sotien jälkeen suomalaisen hyvinvointivaltion vahvan vasemmiston ja ammattiliittojen voimin. Me voidaan tehdä se taas, tästäkin savotasta selvitään kun yhdistetään voimamme.

Täällä toverihaudoilla on helppo muistaa, miksi työ tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta on nyt vuonna 2016 yhtä välttämätöntä kuin vuonna 1918. Seuraavia vaaleja ja yhdessä vahvemman vasemmiston vaalivoittoa kohti!