Kunnallinen on kunnollinen
Yksityisen varhaiskasvatuksen määrä on kasvanut merkittävästi viime
vuosina Turussa. Vuonna 2016 päiväkoti-ikäisten lasten määrä on kasvanut
odotettua enemmän. Tästä johtuvaa päivähoitopaikkojen lisätarvetta on
helpotettu käytännössä ainoastaan lisäämällä palvelusetelijärjestelmään
perustuvaa yksityistä varhaiskasvatusta ja palveluseteleihin ollaan
käyttämässä noin 2,7 milj. euroa budjetoitua
enemmän.
Kunnallisia päivähoitopaikkoja ei ole juurikaan lisätty, eikä
olla lisäämässä ennen Syvälahden ja Yli-Maarian monitoimitalojen
valmistumista. Varhaiskasvatuksen operatiivisen sopimuksen mukainen
tavoitetaso on 72/28 mutta todellinen taso on tällä hetkellä jo 69/31
(kunnallinen varhaiskasvatus ensin mainittuna).
Mikä sitten on ongelmallista yksityisissä varhaiskasvatuksen
toimijoissa? Lähtökohtana kunnallisessa toiminnassa on, että
päiväkotiverkosto ja varhaiskasvatuspalvelut suunnitellaan alueellisesti
toimiviksi kokonaisuuksiksi, mutta yksityiset toimijat usein
keskittyvät vain tietyille alueille. Palveluseteleiden vaatima hallinto,
maksujen perintä ja yksityisten päiväkotien investointituet tulevat
myös kaupungin maksettavaksi, mutta eivät näy yksityisen puolen
kustannuksissa. Kunnan tuottama varhaiskasvatus on todennäköisemmin
tasalaatuista. Yksityisen puolen palveluiden tasoa valvotaan lähinnä
asiakkaiden omavalvonnalla ja satunnaisilla tarkastuksilla.
Aluksi yksityinen varhaiskasvatus on usein pienten tuottajien
järjestämää, mutta yksityisten osuuden ja lapsimäärän kasvaessa usein
suuret monikansalliset toimijat ostavat pienet pois markkinoilta. Näillä
suurilla firmoilla on usein mahdollisuus pyörittää toimintaa
tappiollisena muutaman vuoden ja siten saada vertailuissa yksityisen
hoidon hinta näyttämään halvemmalta ja siten myös houkuttelevalta
vaihtoehdolta kunnalliselle palvelulle.
Turussa
varhaiskasvatuksessa tehostetun ja erityisen tarpeen lapsia on 7,6%
kaikista varhaiskasvatuksen piirissä olevista lapsista. (joulukuu 2014)
Nämä jakautuvat siten, että kunnallisella puolella on 7,3% ja
yksityisellä puolella 0,3% tukea tarvitsevista lapsista. Eli
kunnallisella on 24-kertaisesti enemmän tukea tarvitsevia lapsia kuin
yksityisellä, vaikka lapsia kunnallisella on vain hieman yli
kaksinkertainen määrä yksityiseen verrattuna. Tämä osoittaa, että
yksityinen puoli keskittyy vain helppoihin asiakkaisiin
kokonaisvaltaisen tarjonnan sijaan.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen (vas.)
Riikka Oksanen
Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen (vas.)
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3143905/Kunnallinen+on+kunnollinen