maanantai 17. joulukuuta 2012

TIEDOTE

Vapaa julkaistavaksi 17.12.2012

Turun vasemmistoliitto ei lähtenyt mukaan Turun uuteen hallitussopimukseen. Sopimus hylättiin mm. Viherpunainen vasemmisto ry:n äänin 13-6 kunnallistoimikunnan ja uuden valtuustoryhmän yhteiskokouksessa 13.12. Viherpunainen vasemmisto ry on erittäin iloinen ainoasta oikeasta päätöksestä. Vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka ei lähtenyt sopimukseen. Osoitimme näin olevamme ainoa varteenotettava parannuskeino Turun tautiin.

Sopimuksen hyväksyminen olisi edellyttänyt mm. kokoomuksen saneleman uudistusohjelman hyväksymistä, kaupungin alimitoitetun talousarvion hyväksymistä ja omaisuuden myyntiä. Sopimuslinjasta poikkeamista ei oltaisi hyväksytty missään päätöksenteon vaiheissa, tämä olisi romuttanut Vasemmistoliiton mahdollisuudet äänestäjien valtuutuksen mukaiseen työskentelyyn. Yhteistyötä voidaan tehdä, mutta ei millä ehdoilla tahansa.

Viherpunainen vasemmisto ry epäilee sopimuspolitiikan mahdollisuuksia kestävässä kaupunkikehittämisessä, kestävän kaupunkikehittämisen tulisi olla toiminnan lähtökohta kun se tässä sopimuksessa on lähinnä lisäarvo. Sopimuksessa puhutaan esimerkiksi ainoastaan kestävän kaupunkiliikenteen tavoitteiden tarkistamisesta osana kaupunkistrategian laadintaa.

Turkua halutaan sopimuksessa uudistaa tuottavuutta ja taloudellisuutta edistävin toimenpitein, ja voimavaroja halutaan ohjata mahdollisimman tuloksellisesti. Viherpunainen vasemmisto ry:n mielestä kaupunkia ja kaupunkilaisia ei voi johtaa yritysmaailmasta saaduilla opeilla.

Viherpunainen vasemmisto ry on torstaisen päätöksen myötä saanut mahdollisuuden toimia äänestäjiensä valtuutuksen mukaisesti myös seuraavan valtuustokauden ajan. Viherpunainen vasemmisto ry osoittaa jatkossakin olevansa turkulaisten luottamuksen arvoinen.


Riikka Oksanen
Eva-Liisa Raekallio