Kaikki palvelut jatkossa pansiolaisillekin
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti hyväksyä 11.3.2020 kokouksessaan Pansion uuden monitoimitalon tarvesuunnitelmat.
On erittäin hyvä, että asia vihdoin etenee. Vanha Pernon koulu tullaan purkamaan ja sen tilalle rakennetaan monitoimitalo kirjastoineen.
Vaan kun kyse on Pansiosta, unelma ei toteudukaan täydellisenä, vaan yläkoulu jätettiin pois suunnitelmasta. Tämä lienee jossain kabinetissa aikoinaan sovittu asia, sillä mitkään voimat eivät sitä heiluta. Ainoastaan meillä vasemmistolaisilla oli kiinnostusta esittää koko peruskoulun palveluita viimeinkin toteutuvaksi alueella.
Esitimme, että 11.3. pidetyssä kokouksessa, että kasvatus- ja opetuslautakunta yhtyy toimialajohtajan näkemykseen sijainnista ja tilaratkaisusta sillä lisäyksellä, että Pansion monitoimitalon tilatarveselvitykseen lisätään yläkoulun tilat.
Perustelut yläkoulun poisjättämisestä olivat mielestämme riittämättömät. Oppilaita yläkoulussa olisi alueen alakoulujen oppilasmäärän perusteella 3x80, eli aivan sopiva määrä. On mahdollista, että muistakin lähikouluista saattaisi siirtyä sinne oppilaita.
Näkemyksemme mukaan Pansioon mahtuisi hyvin myös yksi erikoisluokka. Oppilaslukema olisi näin ollen runsaasti yli kaksisataa eli Turun lyseon ylläkoulun kokoluokkaa.
Lähikoulu on suomalaisen peruskoulun kantava idea ja tässä suunnitelmassa se ei taaskaan Pansio-Pernolaisille perheille toteudu. Yläkoulua muualla käyvien oppilaiden oppilashuollossa on jo havaittu ongelmia, koska mm. oppilaiden lähitukiverkot puuttuvat hajautetussa mallissa.
Yläkoululaisia tulee jatkossakin olemaan riittävästi ja alueen kehittyessä jopa lisääntyvä määrä.
Perheiden houkuttelu Pansion alueelle on erittäin tärkeä osa kokonaisvaltaista syrjäytymisen ehkäisyä. Tarvitaan lisää kohtuuhintaisia perheasuntoja ja perhepalveluiden kaikki osa-alueet jatkossa hyvinvoinnin lisäämiseksi alueella.
Riikka Oksanen
Aki Haapanen