Wellun välittämä Ehabin viesti Youtubessa englanniksi. Pahoittelemme, ettei videota voitu kääntää suomeksi, sillä äänitaso oli sen verran heikko. Odottelemme lisää viestejä Wellulta.

https://www.youtube.com/watch?v=uXWF-VL1bAI

TIEDOTE 26.6.2015

Viherpunainen vasemmisto ry osallistui Ship to Gazan Freedom Flotillaan omalla Rauha Palestiinaan- risteilyllään 25.6.2015  

Freedom Flotillan laivat matkaavat parhaillaan kohti Gazan rannikkoa tavoitteenaan murtaa Gazan laiton saarto rauhanomaisesti.

Turun Vasemmistoliiton jäsenyhdistyksen, Viherpunainen vasemmisto ry:n (Vipu ry) jäsen Wellu Koivisto on mukana Mariannen rauhanpurjehduksella ja kirjoittaa meripäiväkirjaa Vipun blogiin ja facebook-sivuille.

Viherpunainen Vasemmisto ry järjesti torstaina 25.6.2015 Rauha Palestiinaan-risteilyn Turun saaristossa tuenosoituksena Freedom Flotillalle. Risteilyllä olivat mukana alustamassa Bruno Jäntti ICAHD Finlandista, sekä Lähi-idän asioihin erikoistunut toimittaja ja "Kielletty kansa" kirjan kirjoittanut Tuomas Mustikainen.

Lisätietoja:

Riikka Oksanen
Puheenjohtaja, Viherpunainen Vasemmisto ry
riikka.m.oksanen@turku.fi
puh. 040-5119705

http://www.viherpunainen.blogspot.fi/

http://shiptogaza.se/en

PRESS RELEASE 26.6.2015

Ship to Gaza Freedom Flotilla supported by Viherpunainen vasemmisto ry in Turku, Finland

Viherpunainen vasemmisto ry (Vipu) is a member organisation of the Left Alliance of Turku, Finland.
Wellu Koivisto, a member of Viherpunainen vasemmisto ry is participating on Freedom Flotilla,  in order to break the illegal blockade on Gaza. He writes  a log on Vipu website about the journey.

Viherpunainen vasemmisto ry sailed out on a Peace to Palestine-cruise of its own on June 25th in the Turku archipelago. The sail supported the Freedom Flotilla on its mission to help the people in Gaza. The cruise was joined by Bruno Jäntti of ICAHD Finland and Tuomas Mustikainen, an author of "Kielletty kansa"(Forbidden people) and a journalist specialized in Middle-Eastern affairs.


More information:

Riikka Oksanen,
Chair, Viherpunainen vasemmisto ry
   riikka.m.oksanen@turku.fi

telephone +358 40 511 9705

Eva-Liisa Raekallio

Press Officer, Viherpunainen vasemmisto ry

telephone +358 40 247 3913

http://viherpunainen.blogspot.fi/

http://shiptogaza.se/en

Wellun matkapäiväkirja pt. 6

Palermosta Messinaan

Terve taas

Matka Espanjan Motrilista Palermoon sujui hyvin. Porukassa oli espanjalaisia,  ruotsalaisia,              kanadalainen, norjalainen ja en jävla finne igen.

Reissun aikana ehdittiin pari kertaa pysähtyä uimaan, nähtiin hitosti delfinejä, jokunen valas, pari merikilpikonnaa ja ehkä hai, tunnistuksesta ei olla ihan varmoja. Aallokkoa oli ihan riittävästi. Monen mielestä liikaakin. Kiva legi oli ja ihana vastaanotto odotti Palermossa.

Itse laituripaikka oli helvetillinen tulla ja jollain ihmeen vippaskonstilla sain meidät peruutettua taskuparkkiin. Aikas hyvin tämä vanha rouva pyöri ns. kolikon päällä. Itse ehdin kyllä kirota kaijapaikan alimpiin syövereihin ja kun vihdoin oltiin turvallisesti kiinni laiturissa, niin hetken sain todistella rakastavani Italiaa ja italialaisia. Luulivat raivoamiseni johtuvan maasta. Mutta kun selitin syyn melskaamiseen, niin taas oltiin iloisia.

Illemmalla oli kaikenlaista ohjelmaa, varsinkin italialaisrouvien flash mob eventti oli huikea. Mammat pisti lanteet heillumaan perusteellisen rempseästl ja jengi oli aivan haltioissaan. Itsekin kiljuin ihan hulluna mukana. Oli siis huikean rohkea veto.

Sitten olikin ensimmäisen debatin vuoro ja minutkin sinne pyydettiin höpäjämään. Yli kaksi tuntia puhuimme ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, vapaudesta, rauhantyöstä sekä tietysti Gazasta. Omat osuuteni taisi mennä oikein hyvin, kun kovasti tuli abloodeja joka puheenvuoron jälkeen. Ja pussailua ja halausta riitti, niin herrat, narrit kuin rouvatkin oli koko ajan likistelemässä.

Alkoikin olla aika juhlia, kun puheita oli jo puhujienkin mielestä pidetty tarpeeksi. Musiikkia ja hulinaa riitti. Itse päätin kuitenkin hyvissä ajoin painua pehkuihin kun olimme norjalaisen perämiehen kanssa sopineet jakavamme yövahdin puoliksi, jotta muut saavat juhlia.

Aamu olikin vilkas, kun parin tunnin vahtimisen jälkeen, pikkaisen ennen seitsemää, saapui port state controll. Siinä menikin pari tuntia, kun kaikki paperit tutkittiin, laitteet testattiin ja pidettiin vähän harjoituksia. Lopuksi meni herrojen hermot, kun eivät suostuneet kirjoittamaan tarkastusraporttia käynnistään. Mutta minkäs sille mahtoi, tulevat varmaan Messinassa uudestaan vittuilemaan.

Matka Messinaan kesti vain pari tuntia vaille vuorokauden ja aikaa kun oli, niin pitihän se vielä uimastoppi tehdä. Samalla vähän filmasivat ja tutkailivat pohjaa: onko levää, rokkoa tahi simpukoita? Ihan ok on laiva ulkopuoleltakin. Satamapaikka löytyi helposti ja niin löytyi viranomaisetkin. Onneksi muut hoitaa ne hommat niin voin naputella tätä blogia.

Kaikenmoista jännää on ilmassa mutten niistä voi vielä enempiä kertoa. Pakkailen erilaisia tavaroita jotka pitäisi saada pikapikaa Suomeen VIPUlaisille rekvisiitaksi heidän retkeään varten. Sattuneesta syystä olen vähän pihalla niistä järjestelyistä ja olen pahoillani, jos joku kovasti pettyy siitä, etten Rauha Palestiinaan- retkelle osallistukaan. Meilasin aikataulujen menevän niin pahasti ristiin, etten millään sinne pääse. Siellä on kuitenkin erittäin fiksuja alustajia niin ei  siellä minua tarvita ja oletan surimman osan ymmärtävän poissaoloni. Minulla siihen on mielestäni hyvä syy ja se selviää teillekin jossain vaiheessa.

Mutta takaisin Messinaan ja ihaniin viranomaisiin, taas vaaditaan erilaisia lippuja ja lappuja        jotka heille on jo toimitettu. Normimeininkiä näissä hommissa heidän touhut, mutta eiköhän ne taas jossain vaiheessa selviä. Pakkailen siis osaa kamoistani jotka lähtee aamulennolla Ruotsiin ja toivottavasti lisämausteiden kera paketti on tuotapikaa Suomessa. Taidan toistaa tässä itseäni mutta tämän kirjoittaminen on jo vienyt useamman tovin kun koko ajan tulee jotain hommia.

Nyt tuli uusvanhaa miehistöä eli lienee aika lopettaa ja laittaa tämä eteenpäin. Josko huomenna ehtisin kertoa mitä täällä Messinassa tapahtui.

Jos tää vaan ehtii niin hauskaa juhannusta...

Wellu

Wellun matkapäiväkirja pt. 5

Morjens Motrilista Costa del Solista

Uskomattoman kiva mesta jää nyt taakse. Tullessamme meitä oli vastassa satakunta ihmistä ja olisi kuulemma ollut moninverroin enemmän ellei myrsky olisi viivyttänyt meitä kymmenellä tunnilla.

Saavuimme iltamyöhällä, joten lapselliset olivat jo lähteneet kotiin. Tunnelma oli loistava ja huutoa ja melskettä riitti.

Poliisitkin olivat paikan päällä meitä odottamassa ja kun kipparimme kysyi, mitä he ovat vailla, he kertoivat tulleensa avustamaan suihkuongelmassa. Laivavesi kun ei suihkuun riitä, vaan käytössä on merivesisuihku, joka on ihan jees, mutta satamaan tultaessa on ihanaa päästä normisuihkuun. Poliisit kuljettivat miehistöämme poliisilaitokselle suihkuun ja takaisin. Omintakeinen taksijärjestely siis ja hieno osoitus siitä miten poliisi voi myös yleisöä palvella.

Itse vastaanottoseremonioiden jälkeen oli aika siirtyä illanviettoon miehistön ja paikallisten kanssa. Kyseessä oli myös jäähyväiset suurimmalle osaa miehistölle, koska väkeä vaihdettiin satamassa.

Meitä on nyt enää kaksi jäljellä siitä remmistä, joiden kanssa lähdettiin Brestistä kolme viikkoa sitten. Tarkoitus on ollutkin se, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan edes jollekin pätkälle, ja kun alus on niin pieni, niin tiuhaan vaihtoja tulee. Yksi meistä lähti minilomalle ja palaa seuraavaan satamaan.

Itselläni ei taloudelliset resurssit riitä kotona käymiseen, muttei tuo minua niin paljon haittaa. Poikaani tietysti ikävöin, mutta aika pianhan me kuitenkin nähdään.

Jatkuvat miehistönvaihdokset ovat kyllä tunteellista puuhaa. Pienessä paatissa on niin intiimi tunnelma. Ollaan kuin yhtä perhettä. Ja juuri kun se perhe alkaa muodostua, niin se osin hajoaa. Sitten vielä kun tietää ettei uusia rakkaita ystäviään näe välttämättä enää koskaan, niin pistäähän se tipan helposti valumaan  linssiin.

Ilta  oli mahtava ja puhetta ja tarinaa riitti. Taisi joku jonkun runonkin lausua ja tunteellisen puheenkin pitää. Seuraavana päivänä olikin paljon järjesteltävää laivan varustelun osalta kuin myös virallisen ohjelmankin suhteen. Illemmalla oli iso keskustelutilaisuus kampanjaamme koskien ja siihen osallistui yli 80 henkeä. Gazan ahdinko herättää ihmisiä osallistumaan näillä pienemmilläkin paikkakunnilla positiivisen hyvin.

Muutenkin ihmiset osallistuvat monin eri tavoin. Kävimme perämiehen kanssa lounaalla ja ravintola lahjoitti meille pari muovikassillista herkullisia kirsikkatomaatteja. Ohikulkijat tuovat vihanneksia, hedelmiä, leipää jne. Paikallista rommia ja oluttakin meille on tuotu ja oltaisiin saatu tutustua paikalliseen panimoon ja tislaamoonkin, mutta aikataulun tiukkuuden takia emme vaan ehtineet. Mikä ainakin allekirjoittaneen mielestä oli todella harmillista.

Kun laiva oli käyty tankkaamassa toisessa satamassa oli lähtöjärjestelyjen vuoro. Kokousta,palaveria ja myöskin koulutusta riitti. Kaikille uusille kun pitää opettaa niin turvllisuus kuin käytännön asiat. Siihen päälle vielä ammattimiesten perehdyttäminen koneisiin ja laitteisiin, joita on käsittämättömän paljon. Sitten vielä reittisuunnitelman teko ja vahtien jako. Meitä on tällä legillä vain yhdeksän henkeä viidestä eri maasta. Työkielenä on englanti jota sitten osataan tai ei. Mutta aina asiat jotenkin sujuu. Nyt meillä on kaksi kolmen hengen vahtia jotka ajaa 6+6 systeemillä.

Kolmesta yhdeksään olen itse vahdissa aamuin illoin. Loput kolme henkeä ovat ns päivämiehiä eli kokki, apukokki ja sähkäri. Päivät ei kylläkään jää kaksitoistatuntisiksi, vaan aina jotain on vapaa-aikanakin tehtävä. Onneksi legi on vain kuusi päivää ja keli suht leppoisaa niin lepoa on siihen nähden riittävästi.

Reissuun lähdettiin pari tuntia sovitusta myöhässä, mikä oli odotettavissakin. Alkuosa seurattiin Espanjan rannikkoa Cartagenaan saakka ja siitä suoraan kohti Sisilia Palermoa. Halusimme säilyttää nettiyhteyden mahdollisimman pitkään, jotta kaikki saivat kirjoittua bloginsa, lähetettyä videonsa, kuvamateriaalinsa jne. Vaikka miehistöä ollaan, niin jokaisella tuntuu olevan oma taustaorganisaatio joille juttuja tehdään. Kuten minulla Vipu ry, jolle tätä blogia ensisijaisesti teen. Se on osa meidän Rauha Palestiinaan- projektiamme, jota olen yrittänyt parhaiden kykyjeni mukaan avitella.

Nyt ollaan jossain Algerian edustalla noin viidenkymmenen mailin päässä heidän pääkaungistaan. Parit maydayt on otettu vastaan ja pidetty uutsiikkia kunnes hädässä olevat on löydetty ja pelastettu. Vaikka on ikävää, että joku on hädässä, niin meille se oli hyvää treeniä hätätilanteita varten. No, me ei oltu riittävän lähellä ja saimme jatkaa matkaa normaalisti. Pari päivää on merimatkaa jäljellä ennen kuin rantaudemme. Odotettavissa on kuulemma melkoiset hulabaloot, kun sinne saavumme. Täällä kyllä ihmisoikeusaktivismi on käytännössä juhlaa ja laulua, vaikka vakavien teemojen äärellä liikutaankin. Toisaalta on hyvä nyt juhlia kun meillä saattaa kovinkin vakavat hetket olla edessä. Satamia ei enää montaa ole ennen määränpäätämme.

Nyt alkaa olla se hetki kun ihmisten pitäisi alkaa painostamaan omia kansanedustajiaan, ministereitään, ulkoministeriötä sekä tietenkin Israelin lähetystöä, jotta Israel pidättäytyisi käyttämästä väkivaltaa meidän pysäyttämiseen ja antaisi vihdoin oikeuden tapahtua. Saisimme rauhassa purjehtia Gaza cityn satamaan.

Fyysinen lastimme on pieni, lähinnä lääkkeitä ja sairaalatarvikkeita, mutta henkinen lastiimme suuri. Ihmisoikeuksien ja rauhan eteenpäin vieminen on näissä olosuhteissa välillä raskas lasti kantaa. Mutta aina kun jossain tässä onnistutaan on mieli jälleen hetken kovin keveä. Olkoon tällä kertaa meidän vuoro onnistua, olkoon nyt aikamme lopettaa Gazan saarto.

Free Gaza

Wellu

Wellun matkapäiväkirja pt. 4

Lissabonista etelään ja itään

Terve taas!

Lissabonikin löydettiin ja jokea pitkin monumentin ja jeesuspatsaan välissä pujoteltiin joittenkin volvo ocean race paattien kanssa. Ihme jengiä, rundasivat päättömästi meidän ympäri, ihan kuin ei olisi tienneet minne ovat menossa. Luulisi jos millejä on varaa laittaa veneeseen niin löytyisi kapu jolla olisi joku päämäärä, ei tartis toisten jaloissa pyöriä. Joku oasis of seas cruiserikin siinä jotain tuuttaili. Mutteivat meitin matkaa mokomat häiritse, keskeltä läpi ja maaliin niin sanotusti.

Maali olikin Sea expon eteläpuolella oleva marina jonka sisäänmenoaukko oli sanoisinko pikkasen ahtaanlainen. Mutta hyvin me ton norskin kanssa siitä läpi päästiin. Saas nähdä miten minä tuuttaan meidät ulos, on kuulemma lähtöhommelit mun heiniä.

Kivaa päästä ns puikkoihin, viime kerrasta onkin lähes kaksi vuotta, kun tuolloin brigantiini Mary Annia kipparoin. Jos meette kesällä Uuteenkaupunkiin niin käypääkä risteilyllä, mukava potski. Paikalliset yhteistyötahot olivat taasen kerran kehittäneet kaikenlaista ohjelmaa. Mielenosoitusmarssi kuuluu näihin hommiin automaattisesti ja lehdistötilaisuus myös. Illemmalla rantakadulla oli ns. debatti jossa ensin laivaväkemme edustajat tervehtivät yleisöä ja kiittivät paikallisia järjestäjiä tuesta. Tämän jälkeen puolen tusinaa poliitikkoa ja aktivistia piti palopuheitaan.

Aika vähän ymmärsin keskustelusta joka käytiin portugaliksi. Silti ihan mielenkiinnolla varsin kiihkeätä puheenpartta seurasin.Debatin päätteeksi sai vielä matruusimme joka viime vuoden "sodan" aikaan oli Gazassa, lyhyen puheenvuoron.

Tässä lyhyt ote hänen sydänjuuria riipivästä puheestaan:

"Se ei ollut sota vaan murhaa. Israel ei tappanut yli 2200 ihmistä, he murhasivat heidät. Israel ei tappanut Gaza Beachilla ilosesti futista pelanneita pikkupoikia, he murhasivat heidät. Israelin tarkka-ampujan luoti ei tappanut perhettään pommituksen jälkeen etsinyttä poikaa, se oli kylmäverinen teloitus".

Olimme yhdessä Estellellä ja pääosin jopa samassa vahdissa. Nämä yhteiset hetket vahdissa ja taannoin vankilassakin ollessa ovat minun saaneen kovasti kunniottamaan häntä. Äärimmäisen hyvä merimies, periksiantamaton ihailtavan rohkea ihmisoikeuksien puolustaja. Tuon niin sanotun sodan aikana hän oli pommitusten aikaan ns.ihmiskilpenä sairaaloissa ja samalla opetti lapsille englantia ja kertoi tarinoita euroopasta. Pommitusten välissä hän dokumentoi niiden aiheuttamia tuhoja ja avusti eloonjääneiden etsinnöissä.

Hänen kokemuksensa ja kuvansa on karua kuunneltavaa ja katsottavaa. Ilman näitä rohkeita ihmisiä ei olisi Ship to Gazaa,Freedom Flotillaa jotka yrittävät tuoda kuuluviin palestiinalaisten ahdingon ja kertoa totuuden tuosta lähi-idän ainoan "demokratian" silmittömästä väkivallasta. Miten jotkut voikaan kutsua Israelia demokratiaksi.

Maa joka murhaa tietoisesti lapsia ja siviilejä, ryöstää palestiinalaisten maat, vie heidän kalastusalueet,tuhoaa heidän makeavesivarastonsa, rajoittaa ihmisten liikkumista muurein ja tarkastuspistein, pistää vankilaan parlamentin jäseniä jotka uskaltavat nousta vastustamaan tätä politiikkaa, hajoittaa väkivalloin mielenosoitukset joissa vaaditaan ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä rauhaa,  tätä listaa voisin jatkaa pidempäänkin mutta tämäkin vähä osoittaa ettei Israel välitä demokratiasta hittojakaan. Sen johdossa olevat murhanhimoiset barbaarit käyttävät natsien ja Etelä-Afrikan taannoisten johtajien luomia apartheidjärjestelmiä ylläpitämään totalitääristä valtaansa.

Tuollaiseen raakuuteen syyllistyvä valtio ei ansaitse nimeensä liitettävän sanaa demokratia. On kuvottavaa, miten muualla maailmassa poliitikot katsovat läpi sormiensa näitä brutaaleja tekoja. Niin EU:n,YK:n ja yksittäisten valtioiden  kuten Suomen olisi aika katsoa totuutta silmiin ja hävetä sitä kuinka epäonnistuneita ne ovat tärkeimmissä tavoitteissaan.

Minusta on itsestään selvää että näiden tahojen tärkeimmät tehtävät on maailmanrauhan, ihmis-ja eläinoikeuksien turvaaminen. Kaikki muu on toisarvoista ja jos edelläolevat arvot toteutuu niin muu hyvä seuraa varmasti perässä. Nyt kuitenkin nämä arvot on johtajiltamme unohtuneet ja sen takia me täällä olemme.

Toivottavasti esimerkillämme voimme osoittaa että toisenlainen maailma on mahdollinen ja se uuden paremman maailman ensimmäinen rakennuspalikka olkoon vapaa Gaza. Palataan hetkeksi Lissaboniin jossa oli ns. vapaapäivä debatti-illan jälkeen. Se meni käytännössä erilaisten tarvikkeiden hankkimiseen ja minulta loppuilta laivavahtina olemiseen. Illalla oli vielä miehistökokous ja laivan varustelua. Aamulla odotti minua laivan puikkoihin pääsy, mutta siitä seuraavalla kerralla  nyt menen laskemaan banaanit???

Wellu

Wellun matkapäiväkirja pt. 3

Oranki ja banaanit matkalla Välimerelle

Moi taasen mussukat.

Aattelin välillä valaista lieveilmiöitä mitä syntyy kun useampi kansallisuus ja kulttuuritausta törmäilee tässä pikku jollassamme. Positiivisista lieveilmiöistä lienee kuitenkin kyse jos ei allekirjoittaneen asemaa tässä saagassa oteta huomioon.

Viime sekä tällä legillä on mukana ollut väkeä Palestiinasta,Algeriasta,Turkista,Italiasta,Portugalista,Ranskasta,Espanjasta, sitten on nämä ns skönet eli ammattimiehistö joka koostuu sivistyneistä skandinaaveista sekä allekirjoittaneesta(stans jävlar, den finne igen).

Koska skönäreillä on sangen omituinen mielenlaatu niin jutut ja jäynätkin on monelta osin pikkaisen mielenvikaisia. Sehän on selvää ,että suomalaiset on just parhaita meriurhoja vaikka noi skandit väittää tiytysti itsestään ihan samaa. Miten tämä liittyy orankiin niin siihen löytyy juurensa parin viikon takaisesta miehistöpalaverista jossa kokki(norski) kysyi onkos jotain erityistoiveita. Jotkut toivoi hedelmiä niin heitin siihen banaaneja, niitähän kaikki surkeat svedutennispelaajatkin popsii. 

 (Sattumalta Ruotsin toivoilta surkein esitys kaiketi ikinä, kerrankin oltiin vähän parempia).

Tämän heittoni seurauksena irvileuka kokkimme osti banaaneja ja toisin kuin kaiken muun ruoan suhteen, ne olivat henkilökohtaisesti vain minulle ja minun piti myös säilöä ne omissa tiloissani. Vaikka olen niitä ystävällisesti kaikille jakanut niin armoton naljailu apinoista jne alkoi silti. Seuraavassa satamassa nää skandikollegat oikein hakemalla haki helvetin suurta banaaniterttua jonka piruvie löysivätkin  Bueusta. Se sitten allekirjoittaneen syliin ja some täyteen "onnellisen"banaaninomistajan kuvia.

Jossain vaiheessa apinailu muuttui orankikettuiluksi kun orankien suojelusta käynnissä ollutta keskustelua kuunnellut kokki tokaisi, että Welluhan on juurikin orangin mallinen. Kohta olikin jo Ruotsin toivot kehittämässä ideoita miten banaanit ripustellaan paattimme mastoihin ja maskottioranki Wellu niitä nälissään kipuaa hakemaan. Taas olisi hyvää somematskua kun banskubelfieitä allekirjoittaneesta levitettäisiin.BTW olen kuulemma  nallekarhumainen kiltti oranki(tää oli se positiivisuuspläjäys).

Nyt ollaan päästy jo sille tasolle että mietitään mikä on turvallinen etäisyys ohittaa Gibraltar saapuessamme välimerelle. Gibraltarin puoliveriset sukulaiseni saattavat hyvinkin himoita allekirjoittaneen suunnattomia  banaanivarantoja. Kyseiset apinat ovat tunnettuja häikäilemättömyydestään. Ja vaikka leppoisa oranki olenkin saatan muutua kuulemma raivokkaaksi jos huomaan banaanieni olevan uhattuina.

Ja kun olemme vielä rauhan asialla niin missään nimessä emme saa päästää suurta välimeren banaanisotaa syttymään. Olisihan tuo imagollekin melkoinen kolaus.Mahdollisen apinainvaasion aikana lähetyksessä saattaa olla katkoja. Orankijournalistinne päättää raporttinsa tällä erää tähän. Gibraltarin salmeen matkaa 120 merimailia.

Wellu

Wellun matkapäiväkirja jatkuu

Moi taas toverit ja ystävät!

Kymmenen päivää takana ja jokunen kilokin hikoiltu Atlantin valtamereen delfiinien parfyymiksi. En nyt näe edellistä blogaustani, joten toivottavasti muistini ei temppuile ja jatkan siitä mihin jäin. Jossain biskajalla oltiin ja matkanteko sujui leppoisasti 11 hengen miehistöllä kohti Bueuta. Saattaa olla että kylän nimen kirjoitusasu on joidenkin mielestä väärä, kun taas toisten mielestä ei. 

Todellakin ihana pikkukaupunki kuuluu Galiciaan joka taas ei haluaisi kuulua Espanjaan.  Osin tästäkin syystä nimi on mitä milloinkin. Mutta ehkäpä juuri siksi meidän Marianne otettiin iloisin mielin vastaan. Samaa itsemääräämisoikeutta myös gazalaiset haluavat. Heidän ahdinkoaan ei tieteenkään voi verrata Galiciaan mutta tiettyä hengenheimolaisuutta oli havaittavissa.

 

Jälleen kerran meitä kohdeltiin kuin hentoa kukkaa kämmenellä. Vastassa oli lukematon määrä ihmisiä, Palestiinalaisliput liehuivat ympäri satamaa. Paikalliset säkkipillit pauhuivat ja kamerat räpsähtelivät tauotta. Laivamme ei ollut edes kunnolla kiinni laiturissa kun olin jo ensimmäisessä tv-haastattelussa. Kivan toimittajatytön kanssa juttua riitti ja perusteellisesti käytiin niin alus kuin allekirjoittanut läpi. Puolisen tuntia siinä vierähti mutta ainakin reportterin mukaan tuli hyvä infopläjäys annettua aiheesta. Jostain syystä sitä allekirjoittanut jaksaa sirolle espanjattarelle antaa paljon perusteellisemman lausunnon kuin harmaantuneille herrasmiehille.

Sitten olikin aika pompata laiturille halauskierrokselle. Espanjalainen dokumentaristi joka oli Estellen mukana viimeisellä etapilla, oli myös vastassa. Laura oli myös Mavi Marmaran mukana ja on siitä sittemmin tehnyt lyhyen dokumenttielokuvan. Menkääpä youtubiin katsomaan siitä enlanninkielinen versio. Ei tarvii poppareita tahi sihijuomaa sitä katsoessaan, nenäliinoja ehkä jos ei ihan tyystin paatunut ole. Saimme tilaisuuden katsoa sen kutsuvieraina kaupungintalolla.

Ainakin Mavilla mukana olleet sekä Nils ja minä vollotettiin ihan sikana, niinkuin karskien merimiesten kuuluukin. Viskinaukku ja tupakka leffan jälkeen tuli todellakin tarpeeseen.Kuten aiemmin kerroin vastaanotto oli upea ja siihen sisältyi monenmoista hulinaa. Käytännön asioistakin huolehdittiin, eli laivaa vaivaavan kroonisen vesipulan vuoksi niin laivaväki kuin heidän rytkytkynsäkin pestään maissa.

Suihku oli rannalla olevassa kalastajien työtiloissa. Pyykit sen sijaan lähtivät pesulaan ja palasivat kuivattuina ja puhtaina neljä tuntia myöhemmin. Olisi joskus kotonakin tällaista. Myöhemmin päivällä marssittiin säkkipilliorkesterin perässä Palestiinan ja Ship to Gazan liput liehuen satamaan Mariannelle, jossa oli sitten soittoa, siideriä, puheita ja tietysti esittelimme paattiamme.

Siideri, jota kaikelle kansalle tarjoiltiin, oli ihan hyvää, mutta tapa tarjoilla oli pikkaisen vaikeampi juttu. Pullo viedään oman pään yläpuolelle ja muki pidetään vyötärön korkeudella. Voinette jokainen kokeilla minkälainen osumatarkkuus siihen vaaditaan. Kokeilkaa vedellä, on nääs haasteellista puuhaa vaikka mukamas läträämisestä kokemusta olisikin.

Kaiken hulabaloon jälkeen lähdettin taas orkesterin perään marssimaan ja tällä kertaa paikallisen kauppatorin esiintymislavalle. Sinne meille oli katettu paikallisten palestiinalaisten voimin herkullinen lounas. Ruokailun lomassa tutustuttiin toisiimme ja vaihtelimme kuulumisia. Sitten alkoikin torilla tapahtua. Palestiinassa 2010 pidetyn sirkusfestivaalin/sirkuskoulun kouluttajat ja esiintyjät aloittivat oman shownsa, oli jonglöörausta,akrobatiaa ja sketsejä ja showhun oli jemmattu paljon myös poliittista agendaa.

Harvemmin niin asiapitoisen ja vakavan informaation saa klovneriaan niin hyvin kätkettynä. Vaikka koko spektaakkelin ajan naurat ja taputat, niin kuitenkin itse asia iskee suoraan sydämeen. Äärimmäisen hyvä veto ja aivan loistavia tyyppejä. Pitkin iltaa tuli heidän kanssa turistua. Pari tuntia myöhemmin alkoi taas tapahtua. Tällä kertaa torille pystytetyllä lavalla. Esiintyjälistalla oli paikallisia staroja sekä palestiinalaisia taiteilijoita.

Mulla on festarijuliste tallella ja julkaisen sen sitten jossakin joskus. Jossain vaiheessa meille kerrottiin että festariohjelmaan kuuluu meidän miehistön marssittaminen lavalle ja puheiden pito. Yksi sirkusryhmän tyttö toimi kuuluttajana ja seremoniamestarina. Hänellä oli uskomattoman vahva skaala äänivaroja ja kiehtova kyky puhua vanhojen agitaattorien tyyliin. Kun hän paasasi voimalla menemään niin ei väliä vaikkei mitään ymmärtänytkään. Luihin ja ytimiin se meni silti. Ajattelin palkata hänet puolestapuhujakseni, jos joskus vielä teen jonkun vaalikampanjan.

Meidän kokki Nils ja kippari Joel pitivät laivan ja laivaväen puolesta kiitospuheet. Itse tönötin maha pystyssä, pätevän näköisenä heilutellen Palestiinan lippua (mulle ihan passeli jobi muuten). Viimeisen esiintyjän jälkeen mentiin taas lavalle kaikkien esiintyjien ja festariväen kera. Sain kunnian poistua lavalta viimeisenä Palestiinan lippua liehuttaen samalla kuin jengi huuteli iskulauseita. Sitten olikin vuorossa illan viimeinen marssi, säkkipilliorkesterin ja torvisoittokunnan saattamina lähdimme kaupungin tarjoamalle päivällisele. Kaupungintalo muuten kustansi kaiken hulabaloon, erityiskiitos heille siitä.

Päivällisellä jatkoimme verkostoitumista, yhteystietoja lenteli sinne tänne samalla kun erilaiset tapakset kulkeutuivat herkullisen viinin säestämänä sisuksiimme. Heitimme konkariryhmän kanssa herjaa miten Estelleä kipparoinut Mika tekisi kyseisen juhlapöydän ääressä. Hänellä kun on joskus etiketistä poikkeava tapa käyttäytyä, mutta hauska sellainen....

Sitten olikin jo aika siirtyä yöpuulle lepäämään merellelähtöä varten, aamulla olisi hommaa ihan riittämiin, laiva kun ei ihan pelkillä hurraahuudoilla ja juhlimisella liikennöi . Aamun aloitin erilaislla päivittämisillä ja parilla haastattelulla. Sen jälkeen täytin vesitankit ja pesin kannet, jee oikeita merimieshommiakin välillä. Sitten olikin seuraavan etapin miehistötapaaminen. Käytiin läpi ihmisten ja laivan esittely. 12 henkeä olisi mukana matkalla Lissaboniin, 8 ns. miehistöä ja loput Espanjan ja Portugalin vahvistuksia, toimittajia ja aktivisteja. Matka olisi lyhyt mutta silti käymme aina kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ja tehtävät tarkkaan läpi.

Charlie piti uusille perusteellisen hätätilannekoulutuksen, kun samaan aikaan itse tein vahtilistaa. Meillä on jokaiselle varattu omat vastuualueemme hätätilanteita varten sekä rutiinitehtävät normaalin vahdinpitoon liittyen. Koska merenkulkukokemusta oli mukana enemmän kuin aiemmin, saatoimme siirtyä 6+6 vahdista 4+8 vahtiin. Eli neljä vahdissa ja muuten vapaalla. Kaikki tuntui tekevän hommia myös päiväsaikaan osuneen vapaavahdin aikana.


Omalle kohdalle osui ns koiravahti eli 4-8 aamuin illoin. Vaikka juuri tuosta aamuvahdista juontaa juurensa nimelle koiravahti niin mulle se on ihanteellinen. Tykkään mennä brygalle kun on pimeää ja nautin aina auringonnousuista aamuisin. Varsinkin täällä auringonnousut saattaa luoda aivan järisyttäviä valo-ja väriefektejä horisonttiin. Sellaisia harvemmin muualla näkee.

Kroppa on muuten vetristynyt melkoisesti ja kauan kadonneena olleita lihaksia on havaittavissa. Kilot karisee ja kivutkin sietää ilman särkylääkkeitä. Lähes normaalisti pystyn osallistumaan kaikkeen. Saatan jo uskoa että piakkoin on selkävaivojen seurauksena tullut työkyvyttömys historiaa. Mutta ne selviää sitten kun poppamiesosasto pääsee mua Suomessa kiusaamaan. Nyt kokka kohti Lissabonia ja uusia seikkailuja.

Wellu

Wellu, Vipu-miehemme on jälleen merillä ja tervehtii:

Moi vaan kaikki Vipulaiset ja muutkin jotka tätä lukee!

Minulle tarjoutui jälleen mahdollisuus osallistua ruotsalaisen Ship to Gazan kampanjaan murtaa Gazan saarto. Jouduin vakavasti harkitsemaan osallistumistani, koska terveydentilani ei ole paras mahdollinen edellisvuotisen työtapaturmani jälkeen. Vakavat leikkaukset jättävät jälkensä niin ruumiseen kuin mieleenkin. Eri henkilöiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että tämä voi olla se juttu joka minut Jälleen raiteilleen ja takaisin työelämään.

Onhan tässäkin riskinsä kun fysiikka ei puolentoista vuoden sairasvuoteilun jälkeen ole entisellään ja varsinkin selkärankaa tukeva lihaksisto on enemmän kuin huonossa hapessa. Kuitenkin jo ensimmäinen yhteydenotto StG:n Marianne av Göteborg alukselta sai minut lähes pomppaamaan riemusta kattoon. Ensinnäkin ilahdutti uusi alus ja kampanja tarkoitusperineen. Mahtavaa että koettujen vastoinkäymisten jälkeenkään jengi ei anna periksi vaan Freedom Flotillan useat jäsenorganisaatiot,tukijat ja yksittäiset ihmiset lähtivät jälleen kerran mukaan. 

Gazan tilanne on varsinkin viimevuotisten pommitusten jälkeen kriittinen jos se oli sitä ennen hälyttävällä tasolla. YK:n raporttien mukaan tilanne on lähes toivoton jos alueelle ei saada humanitääristä apua. Avunsaannille ei ole käytännössä kuin yksi este. Israelin ylläpitämä Gazan saarto. Jos saarto lopetettaisiin niin gazalaislle saataisiin niin välittömään hätään tarvittavaa apua, kuin myös infran (koulut,sairaalat,kodit,jne)jälleenrakentamiseen tarvittavaa apua. 

Samalla kun ihmisille ja yhteiskunnalle tärkeitä peruspilareita rakennettaisiin voisi alkaa myös tuotannon jälleenrakentaminen, jotta gazalaisille luotaisiin mahdollisuudet tulla toimeen omillaan osana itsenäistä Palestiinaa. Tähän kaikkeen saarron murtamisyritykset tähtää ja kaiken peruskysymyksenä on taas kerran ihmisyys. Palestiinalaisia tulee kohdella ihmisarvoisella tavalla.


Pitkällisen kansainvälisen painostuksen jälkeen saatiin Etelä-Afrikassakin hallitseva osapuoli ymmärtämään, apartheidin aika on ohi. Tämä sama koskee myös Israelia(kuin kaikkia muitakin,niin valtioita kuin yksittäisiä ihmisiä), minkäänlaiseen rotuerotteluun tahi muunlaiseen syrjintään ei ole nykymaailmassa kenelläkään oikeutta.

Kansainvälisen yhteisön on kyettävä kantamaan vastuunsa ja saada saarto päätökseen. Siitä se rauhanrakentaminen alueella alkaa ja isot instituutiot (YK,EU ensisijaisina) ovat siitä vastuussa. Niin kauan kun ne eivät ymmärrä vastuutaan kantaa, tarvitaan kansainvälistä solidaarisuusliikettä osoittamaan esimerkillään miten maailmasta saadaan parempi paikkaa elää.

Koen meillä vapautta nauttivilla parempiosaisilla olevan velvollisuus tehdä edes jotain niiden hyväksi jotka ei itse pysty siihen vaikuttamaan. Tämä ei nyt tarkoita että jokaisen pitäisi heti lähteä soutamaan kohti Gazaa vaan asioita voi tehdä monella eri tavalla. Jotkut lahjoittaa rahaa,toiset aikaa työpanoksensa kautta ja tärkei ryhmä on se suuri joukko joka levittää tietoa niin suusta suuhun kuin somen kauttakin ja pyrkii painostamaan omia poliittisia päättäjiä reagoimaan.

Itse siis nousin Mariannen kannelle tiistai-aamuna valmiina kuin partiopoika(oikeasti matka oli äärimmäisen raskas ja menin norjalaisen kokkimme Nilsin osoittamaan punkkaan koisimaan). Parin tunnin tirsojen jälkeen lähdin tutustumaan laivatovereihin. Ensimmäinen hyttitoverini jo nukkumaan heräsikin ja hetki siinä turistiin.ruotsalainen vasemmistonuori Jesper oli ollut mukana viikon verran ja lähdössä kotiin seuraavana aamuna.Täytyy todeta että vasemmistonuorissa lepää parempi tulevaisuus niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Erittäin fiksu ja reipas nuorimies. 

Sitten alkoi massiivinen halausrumba kun jo aiemmissa kampanjoissa mukana olleet rakkaat ystävät huomasivat minun heränneen. WelluWellukiljunta kaikui pienessä paatissamme kun porukkaa ryntäili sieltä täältä minua tervetulleeksi toivottamaan.Ei kai mikään yhdistä ihmistä samalla lailla kuin sellitoveruus ja tietysti yhteinen laivalla olo, pienimuotoinen työsiirtola se ainakin jos ei ihan Israelilaiseen vankilaan verrattavissa. Kovasti siinä juttua riitti ja tuntuu riittävän joka hetki. Vasta nyt torstaina sain ensimmäisen mahdollisuuden ryhtyä kirjoittamaan näitä löpinöitäni. Sitäkin teen vahdin aikana kun aiemmin en ehtinyt. 

Mulla on vielä nämä hommat harjoitteluasteella kun mihinkään kauhean fyysiseen ei pysty. Onneksi nuo perusmerimiestaidot ei ole kaikki sairastellessa kadonneet vaan pystyn ihan oikeasti olemaan hyödyksi, enkä ole vai pelkkä matkustaja. Brestissä eri solidaarisuusryhmät järjestivät meille rannassa juhlat. Puheita pidettiin laiturilla ja ja bändit ja trubaduurit soittivat aluksemme yläkannella. Bileissä jaettiin infoa sekä kerättiin varoja kampanjaamme varten, kumpikin osa-alue sujui loistavasti. Jatkot olivat sitten Syndicate Trade Unionin tiloissa. 

Ruokaa ja juomaa sekä keskinäistä kehumista riitti, paikalla oli yhteensä nelisenkymmentä henkeä, eli ei ihan pienet jatkot kuitenkaan. Itse lähdin hyvissä ajoin takaisin laivalle koska minulla edeleenkin univelkaa riitti. Seuraavana aamuna aloitimme heti lähtövalmistelut. Laiva siivottiin,muonitettiin ja bunkrattiin vettä jonka jälkeen siirryimme bunkkerikaijaan tankkaamaan polttoainetta. Sitten vielä viimeiset halaukset ja pussailut paikallisten kanssa ja vähän yhteiskuvia ja lisää halailua. Satamassa oli aamupäivällä syndikaatin mielenosoitus, punasoihtuja oli niin paljon että oli kuin olisi ollut barcelonan mestaruusjuhlissa. 

Kun lähdimme aallonmurtajan aukosta niin aallonmurtajaa pitkin juoksi jengiä Palestiinan liput liehuen. Minulle jo pelkkä merellelähtö pitkän tauon jälkeen olisi ollut aika tunteellinen hetki mutta paikallisten läksiäishulinat semmoisen siitä vasta tekivätkin.Tällä etapilla meitä on Kanadasta,Norjasta,Turkista,Ruotsista ja allekirjoittanut Suomesta. Olemme matkalla johonkin Espanjan länsirannikolle Portugalin rajan tuntumaan , kylän tai kaupungin nimeä en muista enkä osaisi sitä kirjoittaakaan, joku käsittämätön mesta se oli.

Varmasti tulee ikimuistoinen vierailu kun samalla pidetään Mavi Marmaran muistotilaisuus niiden muistoksi jotka Israelin voimatoimien seurauksena menettivät henkensä yrittäessään Gazan saartoa purkaa.

Vaikka surullisten muistojen keskellä ollaan niin varmaan positiivisessa mielessä katsomme tulevaisuuteen.

Kyllä nyt on meidän aikamme vihdoin murtaa Gazan saarto.

VIPUN Wellu Koivisto jostain Biskajan aalloilta.



Julkistamme myös Wellun runon, jonka hän luki meille 24.5.2015 

Kun viimeinenkin rautakoura Götavarvetin massiivisen nosturin alta poistuu, päättyy myös pala historiaa, historiaa jota kymmenet tuhannet hänen kaltaisensa muokkasivat, kun tuhannen laivaa merten urhoille vesille saattoi.

Liekö tuo viimeinen kuullut, vaimeana virran yllä soljuvan Peppi Pitkätossun sävelen, joka Drorin

saxpiipasta Mariannen kannelta hieman räkäisestikin purkautuu.  Siinä sävelessä syntyy uudenlaista historiaa tai pikemminkin tulevaisuutta.  Ei kai historiaa ennen aikojaan luoda.

Tuo tulevaisuus on ehkä haavetta/unelmaa, matka, jolle nyt lähdemme. Jota samat Pepin sävelet haikeasti saatttaa, niin Malmöstä Köpikseen kuin Pikku-Beltistä Brunsbytteliinkin.  Kautta satamien, joissa Palestiinan liput vapauden kaipuussaan liehuu.

Mutta miten hurisee Mariannen sydän, kun matkaa teemme?  Kuinka tuo urhea vanha rouva meitä sylissään kantaa?  Onko menomme leppoisaa keinuntaa vai tyrskyistä suolapärskeiden maustamaa menoa?  Kuinka tuo lady Elbelle etenee, luodeko rouvaa ahterista avittaa vai vuoksiko nousee rouvamme ryntäille matkan tekoa vaikeuttaen?

Kuinka ylittyy Pohjanmeri, tuo joskus niin rosoinenkin allas?  Mitä miettiikään ahneiden öljyjättien teräshirviöt, kun pieni purtemme ne sivuuttaa?  Onkohan joukossa noviisia, joka malttamattomana Doverin valkeita kallioita tähystää?  Onko vanhaa puosua, joka siihen lausumaan: ”Suotta niitä tähystät, paskanharmaita ne on ja taatusti sumunkin peitossa, ainahan ne!”

Sieluni silmin katselen kuinka rouvamme Calaisin taakseen jättää, kuinka sivuuttaessaan Jersey saaret halveksuen niskojaan nakkelee siellä lymyileville ahneille verokarkuri paskoille.  Mutta jo Ushantin ja Finisterren sivuuttaessaan ilkikurisesti hymyilee.  Edessä on Biskaja, tuo pahimmillaan Kap Hornin veroinen noidankattila.  Tuo niin monen merimiehen märkä uni, sen kun ylität, olet oikea merikarhu ja siitä lähtien satamakuppiloiden hämyssä oikeutettu merimiesjuttuja tuopin toivossa turinoimaan.  Joskus tosia, joskus lainattua, mutta aina niin mahtipontista kertoa.

Mariannekin, tuo mainio leidimme sinne jo himoitsee, mutta mutta malttakaamme vielä tovi.  Pitää vielä piipahtaa Asterixin mailla, vaikka allekirjoittaneelle ne enemmän Obelixin, hänen ruumiinheimolainen kun olen.  Port de Brestin Marina du Chateau, kuinka hyvältä se korvissani kuulostaakaan, kun norjalaisen lokin lailla liidän kohti Pariisia, ohi ruosteisen tornin, yli satumaisen Louvren, kunnes tuskaisesti ruuhkaisessa Orlyssä raahaan kamojani kiroten ja pohtien: ”Kyllä tällä mielikuvituksella vähempikin matkalukeminen olisi riittänyt.”

Mieleni kuitenkin tyyntyy Montmartren riehakkaissa kuppiloissa, lievästi suuta polttelevaa pastista junaa odotellessa nauttiessani.  Junaa, tuota TGV:n hopean harmaata luotia, joka yön yli kohti Brestiä kiitää.  Aamuyön hämärinä tunteina vaella avenueta satamaa kohti, jossa kohtaan tulevan rakastettuni.  Vihdoin pääsen ladyn kupeita hivelemään, tutustumaan niihin salattuihin suloihin, mitä tuo runko sisälleen kätkeekään. 

Siitä eteenpäin on retkemme yhteinen retki, jonka mittaa emme tiedä, enkä tiedä olenko loppuun asti mukana.Vaikken olisikaan, on unelmamme yhteinen, taivaanrannassa siintävä Gaza, tuo niin pahoin ruhjottu maalimme, jossa tuhannet liehuvin lipuin ja hurraahuudoin meitä vastaanottavat tuon kaiken takana, kauempana, utuisena, siintää vielä suurempi unelma:  VAPAA, VAPAA PALESTIINA!