Kannanotto 25.11.2021
Salailu pois kunnan asioiden hoidosta-
Turun Vasemmiston oltava uskottava avoimuuden ja hyvän kaupunkisuunnittelun puolustaja
Viherpunainen vasemmisto ry toteaa, että pormestarikauden alku on paljastanut mistä uudessa hallinnossa on kysymys. Pormestarimalli pitää asiat ennaltasovittuna ja rivit suorina. Esimerkiksi päätös musiikkitalon uudesta paikasta ja hankinnasta on osoituksena salauskulttuurista.
Tuota päätöstä ja siihen liittyvää valmistelumateriaalia salattiin alusta loppuun, rakennuttajan valintaa kiirehdittiin, vaihtoehtojen esittelyt ja päätöskäsittely olivat salaisia. Lopulta valtuustossa tuntui olevan vain yksi vaihtoehto, Itsenäisyydenaukio. Päätös kytkettiin tulevaan Taiteiden taloon. On ikävää, että Turun Vasemmisto oli mukana salailussa ja huonossa päätöksenteossa. On huomattava, että päätöksen myötä ammuttiin alas puolueen punavihreät tavoitteet.
Missä ovat teot hiilinielujen puolesta, kun olemme ilmastomuutoksen keskellä, kysyy Vipu. Kaupunkimme ei kaipaa tällaista päätöksentekoa. Nyt mentiin mukaan tosi huonoon ilmastopolitiikkaan. Puistojen ja kulttuurimaiseman pilaaminen kiireeseen vedoten, ja käyttäjän eli orkesterin selän taakse piiloutuminen antaa kehnon kuvan. Kompensaatiopuistosta puhuminen meidän omien edustajiemme suulla on kertakaikkisen huonoa politiikkaa. Kaupungissa pitää olla yhtenäisiä viheralueita ilmastonmuutoksen seurauksia hillitsemään.
Julkisen asian käsittely salaisena hämmästyttää kuntalaisia suuresti, salailua ja suhmurointia jatkettiin ensi vuoden budjettikäsittelyssä. Ryhmien vetäjät solmivat sovun ja vasemmiston tavoitteiden kerrottiin menevän sovun sisään. Kuntalaiset eivät saaneet tietoa puolueemme tavoitteista. Näin esimerkiksi huolemme terveydenhoidon surkeasta tilasta, ja esitys hoitajien palkkakuoppien pikaisesta korjaamisesta eivät edenneet valtuuston käsittelyyn.
Pormestariohjelma näyttää nyt vakavasti rajoittavan kunnallista päätöksentekoa ja avoimuutta.
Viherpunainen vasemmisto ry (Vipu)