Wellun matkapäiväkirja jatkuu

Moi taas toverit ja ystävät!

Kymmenen päivää takana ja jokunen kilokin hikoiltu Atlantin valtamereen delfiinien parfyymiksi. En nyt näe edellistä blogaustani, joten toivottavasti muistini ei temppuile ja jatkan siitä mihin jäin. Jossain biskajalla oltiin ja matkanteko sujui leppoisasti 11 hengen miehistöllä kohti Bueuta. Saattaa olla että kylän nimen kirjoitusasu on joidenkin mielestä väärä, kun taas toisten mielestä ei. 

Todellakin ihana pikkukaupunki kuuluu Galiciaan joka taas ei haluaisi kuulua Espanjaan.  Osin tästäkin syystä nimi on mitä milloinkin. Mutta ehkäpä juuri siksi meidän Marianne otettiin iloisin mielin vastaan. Samaa itsemääräämisoikeutta myös gazalaiset haluavat. Heidän ahdinkoaan ei tieteenkään voi verrata Galiciaan mutta tiettyä hengenheimolaisuutta oli havaittavissa.

 

Jälleen kerran meitä kohdeltiin kuin hentoa kukkaa kämmenellä. Vastassa oli lukematon määrä ihmisiä, Palestiinalaisliput liehuivat ympäri satamaa. Paikalliset säkkipillit pauhuivat ja kamerat räpsähtelivät tauotta. Laivamme ei ollut edes kunnolla kiinni laiturissa kun olin jo ensimmäisessä tv-haastattelussa. Kivan toimittajatytön kanssa juttua riitti ja perusteellisesti käytiin niin alus kuin allekirjoittanut läpi. Puolisen tuntia siinä vierähti mutta ainakin reportterin mukaan tuli hyvä infopläjäys annettua aiheesta. Jostain syystä sitä allekirjoittanut jaksaa sirolle espanjattarelle antaa paljon perusteellisemman lausunnon kuin harmaantuneille herrasmiehille.

Sitten olikin aika pompata laiturille halauskierrokselle. Espanjalainen dokumentaristi joka oli Estellen mukana viimeisellä etapilla, oli myös vastassa. Laura oli myös Mavi Marmaran mukana ja on siitä sittemmin tehnyt lyhyen dokumenttielokuvan. Menkääpä youtubiin katsomaan siitä enlanninkielinen versio. Ei tarvii poppareita tahi sihijuomaa sitä katsoessaan, nenäliinoja ehkä jos ei ihan tyystin paatunut ole. Saimme tilaisuuden katsoa sen kutsuvieraina kaupungintalolla.

Ainakin Mavilla mukana olleet sekä Nils ja minä vollotettiin ihan sikana, niinkuin karskien merimiesten kuuluukin. Viskinaukku ja tupakka leffan jälkeen tuli todellakin tarpeeseen.Kuten aiemmin kerroin vastaanotto oli upea ja siihen sisältyi monenmoista hulinaa. Käytännön asioistakin huolehdittiin, eli laivaa vaivaavan kroonisen vesipulan vuoksi niin laivaväki kuin heidän rytkytkynsäkin pestään maissa.

Suihku oli rannalla olevassa kalastajien työtiloissa. Pyykit sen sijaan lähtivät pesulaan ja palasivat kuivattuina ja puhtaina neljä tuntia myöhemmin. Olisi joskus kotonakin tällaista. Myöhemmin päivällä marssittiin säkkipilliorkesterin perässä Palestiinan ja Ship to Gazan liput liehuen satamaan Mariannelle, jossa oli sitten soittoa, siideriä, puheita ja tietysti esittelimme paattiamme.

Siideri, jota kaikelle kansalle tarjoiltiin, oli ihan hyvää, mutta tapa tarjoilla oli pikkaisen vaikeampi juttu. Pullo viedään oman pään yläpuolelle ja muki pidetään vyötärön korkeudella. Voinette jokainen kokeilla minkälainen osumatarkkuus siihen vaaditaan. Kokeilkaa vedellä, on nääs haasteellista puuhaa vaikka mukamas läträämisestä kokemusta olisikin.

Kaiken hulabaloon jälkeen lähdettin taas orkesterin perään marssimaan ja tällä kertaa paikallisen kauppatorin esiintymislavalle. Sinne meille oli katettu paikallisten palestiinalaisten voimin herkullinen lounas. Ruokailun lomassa tutustuttiin toisiimme ja vaihtelimme kuulumisia. Sitten alkoikin torilla tapahtua. Palestiinassa 2010 pidetyn sirkusfestivaalin/sirkuskoulun kouluttajat ja esiintyjät aloittivat oman shownsa, oli jonglöörausta,akrobatiaa ja sketsejä ja showhun oli jemmattu paljon myös poliittista agendaa.

Harvemmin niin asiapitoisen ja vakavan informaation saa klovneriaan niin hyvin kätkettynä. Vaikka koko spektaakkelin ajan naurat ja taputat, niin kuitenkin itse asia iskee suoraan sydämeen. Äärimmäisen hyvä veto ja aivan loistavia tyyppejä. Pitkin iltaa tuli heidän kanssa turistua. Pari tuntia myöhemmin alkoi taas tapahtua. Tällä kertaa torille pystytetyllä lavalla. Esiintyjälistalla oli paikallisia staroja sekä palestiinalaisia taiteilijoita.

Mulla on festarijuliste tallella ja julkaisen sen sitten jossakin joskus. Jossain vaiheessa meille kerrottiin että festariohjelmaan kuuluu meidän miehistön marssittaminen lavalle ja puheiden pito. Yksi sirkusryhmän tyttö toimi kuuluttajana ja seremoniamestarina. Hänellä oli uskomattoman vahva skaala äänivaroja ja kiehtova kyky puhua vanhojen agitaattorien tyyliin. Kun hän paasasi voimalla menemään niin ei väliä vaikkei mitään ymmärtänytkään. Luihin ja ytimiin se meni silti. Ajattelin palkata hänet puolestapuhujakseni, jos joskus vielä teen jonkun vaalikampanjan.

Meidän kokki Nils ja kippari Joel pitivät laivan ja laivaväen puolesta kiitospuheet. Itse tönötin maha pystyssä, pätevän näköisenä heilutellen Palestiinan lippua (mulle ihan passeli jobi muuten). Viimeisen esiintyjän jälkeen mentiin taas lavalle kaikkien esiintyjien ja festariväen kera. Sain kunnian poistua lavalta viimeisenä Palestiinan lippua liehuttaen samalla kuin jengi huuteli iskulauseita. Sitten olikin vuorossa illan viimeinen marssi, säkkipilliorkesterin ja torvisoittokunnan saattamina lähdimme kaupungin tarjoamalle päivällisele. Kaupungintalo muuten kustansi kaiken hulabaloon, erityiskiitos heille siitä.

Päivällisellä jatkoimme verkostoitumista, yhteystietoja lenteli sinne tänne samalla kun erilaiset tapakset kulkeutuivat herkullisen viinin säestämänä sisuksiimme. Heitimme konkariryhmän kanssa herjaa miten Estelleä kipparoinut Mika tekisi kyseisen juhlapöydän ääressä. Hänellä kun on joskus etiketistä poikkeava tapa käyttäytyä, mutta hauska sellainen....

Sitten olikin jo aika siirtyä yöpuulle lepäämään merellelähtöä varten, aamulla olisi hommaa ihan riittämiin, laiva kun ei ihan pelkillä hurraahuudoilla ja juhlimisella liikennöi . Aamun aloitin erilaislla päivittämisillä ja parilla haastattelulla. Sen jälkeen täytin vesitankit ja pesin kannet, jee oikeita merimieshommiakin välillä. Sitten olikin seuraavan etapin miehistötapaaminen. Käytiin läpi ihmisten ja laivan esittely. 12 henkeä olisi mukana matkalla Lissaboniin, 8 ns. miehistöä ja loput Espanjan ja Portugalin vahvistuksia, toimittajia ja aktivisteja. Matka olisi lyhyt mutta silti käymme aina kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ja tehtävät tarkkaan läpi.

Charlie piti uusille perusteellisen hätätilannekoulutuksen, kun samaan aikaan itse tein vahtilistaa. Meillä on jokaiselle varattu omat vastuualueemme hätätilanteita varten sekä rutiinitehtävät normaalin vahdinpitoon liittyen. Koska merenkulkukokemusta oli mukana enemmän kuin aiemmin, saatoimme siirtyä 6+6 vahdista 4+8 vahtiin. Eli neljä vahdissa ja muuten vapaalla. Kaikki tuntui tekevän hommia myös päiväsaikaan osuneen vapaavahdin aikana.


Omalle kohdalle osui ns koiravahti eli 4-8 aamuin illoin. Vaikka juuri tuosta aamuvahdista juontaa juurensa nimelle koiravahti niin mulle se on ihanteellinen. Tykkään mennä brygalle kun on pimeää ja nautin aina auringonnousuista aamuisin. Varsinkin täällä auringonnousut saattaa luoda aivan järisyttäviä valo-ja väriefektejä horisonttiin. Sellaisia harvemmin muualla näkee.

Kroppa on muuten vetristynyt melkoisesti ja kauan kadonneena olleita lihaksia on havaittavissa. Kilot karisee ja kivutkin sietää ilman särkylääkkeitä. Lähes normaalisti pystyn osallistumaan kaikkeen. Saatan jo uskoa että piakkoin on selkävaivojen seurauksena tullut työkyvyttömys historiaa. Mutta ne selviää sitten kun poppamiesosasto pääsee mua Suomessa kiusaamaan. Nyt kokka kohti Lissabonia ja uusia seikkailuja.

Wellu