tiistai 11. kesäkuuta 2019

Oikeutta ihmisille, säännöt suuryhtiöille- STOP ISDS


Vasemmistoliitto oli ainoa vasemmistopuolue, joka asettui reilu vuosi sitten 16.5.2018 ihmisten ja ympäristön puolelle Suomen eduskunnan hyväksyessä EUn ja Kanadan vapaakauppasopimuksen CETAn äänin 141-42. 
Sopimuksen, ja muiden vapaakauppasopimusten sisältämän investointisuoja ISDSn mahdollistamana monikansallisilla yrityksillä ja sijoittajilla on mahdollisuudet vaatia valtioilta miljardiluokan korvauksia voitontavoittelua haittaavasta lainsäädännöstä, ihmisten ja ympäristön kustannuksella.

Tällä hetkellä on käynnissä kansainvälinen kampanja ISDS:n pysäyttämiseksi. Allekirjoituksia on jo yli puoli miljoonaa ja lisää tarvitaan :) Vipun pj Eva-Liisa on myös kansalaisjärjestö Attacin pj ja jäsenlehti Hiekanjyvien päätoimittaja. Uunituoreessa lehdessä on seuraavanlainen juttu kampanjasta, ja myös linkki josta siihen pääsee osallistumaan!



ISDS – ‘sijoittaja-valtio riitojenratkaisujärjestelmä’ – on ainoastaan rikkaimmille sijoittajille tarkoitettu hämärä, rinnakkainen oikeusjärjestelmä. Monikansalliset yritykset ovat painostaneet sen avulla hallituksia jopa miljardien eurojen korvausvaatimuksilla ja myös netonneet.

ISDS uusintaa ikiaikaisia sortomekanismeja ja sinetöi globaaleiden suuryritysten valtaa tavallisten ihmisten, valtioiden oman lainsäädännön ja ympäristönsuojelun kustannuksella. On tiedossa, että monet alkuperäiskansat ovat kärsineet puolustaessaan maitaan ja metsiään kaivosprojekteja ja tehomaataloutta vastaan. EU on osoittanut suojelevansa voimakkaasti ylikansallisten yhtiöiden oikeuksia ja on samalla ollut haluton parantamaan esimerkiksi alkuperäiskansojen tilannetta.

EU:n ja Yhdysvaltojen välinen kauppasopimus TTIP olisi ollut tienraivaaja siinä, miten luovuttaa yhtiöille valtaa. Siinä yhteistyö oli voimaa; 3,5 miljoonaa ihmistä Euroopassa torjui sen. Nyt on jälleen aika näyttää, mitä mieltä olemme. Sinäkin voit tulla mukaan allekirjoittamalla vetoomuksen sitovan YK-sopimuksen aikaansaamiseksi, jolla suuryritykset voidaan saada kantamaan oma vastuunsa ihmisoikeusloukkauksistaan ja aiheuttamistaan ympäristötuhoista. Lue lisää ja allekirjoita vetoomus osoitteessa stopisds.org/fi

Hiekanjyvien toimitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti