Raportti rakennuslautakunnan kokouksesta 2.11.
Ennen kokousta oli lautakunnan ja rakennusteollisuuden yhteinen seminaari. En ehtinyt
ihan alkuun, kun piti yrittää tehdä esitys pari tuntia ennen seminaarin
alkua tulleen viimeisten lisälistojen pohjalta, mutta varsin ennalta
arvattavia huomioita Rakennusteollisuudelta tuli. Rakentaa pitäisi
nopeammin ja enemmän, ja kaavoitus- ja valitusprosesseja sujuvoittaa.
Kysehän on toisella tavalla ilmaistuna sääntelyn purkamisesta, jota kirjausta
en saanut poistettua kaupunkiympäristötoimialan sopimuksesta. Eräs
lause myös kiinnitti keskustelussa huomioni: Turulle ominaiset, vanhat
rakennukset kuulemma tuovat haastetta täydennysrakentamiseen. Toimme
vassin edustajat esille ammattitaidon ja laadun korostumisen
rakentamisessa.
Varsinaisessa kokouksessa tein kaksi esitystä. Olin viime kokouksessa
saanut pöydälle Ruissalon vesiosuuskunnan toimenpidelupahakemuksen
viemäröinnin rakentamisesta luonnonsuojelualueille, vedoten mm.
puuttuviin ympäristönsuojelutoimiston ja Varsinais-Suomen ELY- keskuksen
ehdollisiin lausuntoihin. Lausuntoja, tai mitään muitakaan liitteitä,
ei ollut tälläkään kertaa toimitettu meille etukäteen tutustuttavaksi.
Alueella elää mm. viitasammakko. Vetosin puutteellisiin tietoihin, ja
tuoreeseen viitasammakon esiintymisaluetta koskeneeseen KHO: n
päätökseen, joka jätti voimaan Pohjanmaalla luonnonsuojeluyhdistyksen
uonnonsuojelulain mukaisesta poikkeamispäätöksestä tekemän valituksen.
Tässä ote esityksestä, se oli niin pitkä että koko versio löytyy
lautakunnan pöytäkirjasta ja omasta blogistani. Esitys raukesi.
"Rakennuslautakunnalle ei ole toimitettu ympäristönsuojelutoimiston tai
Varsinais- Suomen ELY- keskuksen ehdollisia lausuntoja, tai hakemuksen
liitteitä päätöksensä tueksi. Rakennuslautakunta ei voi näin ollen olla
yksiselitteisen vakuuttunut siitä, että viemärilinjan sijoittamisessa
luonnonsuojelualueille luonnonsuojelunormit tässä tapauksessa
täyttyisivät ja päättää hylätä toimenpidelupahakemuksen."
Toinen
esitys liittyi Kurjenmäen asemakaavanmuutosehdotukseen, josta matsku
tosiaan tuli ihan viime tinkaan. Yritä siinä sitten huonosti nukutun yön
jälkeen omaksua hetkessä kymmenien sivujen materiaalit, kun seminaarin
takia aikaa kellään ei ole lainkaan perehtymiseen. Niin, yritin ja kai
siitä sitten jonkinlainen esitys tuli. Asemakaavanmuutosselostuksessa ei
oltu nimetty lähialueen asukkaita osallisiksi kaavansuunnitteluun, ja
vetosin esityksessä maankäyttö- ja rakennuslain 6. pykälään kaavojen
valmistelusta vuorovaikutuksessa. Esitin, että lautakunta olisi
päättänyt esittää asukaskuulemisen järjestämistä. Esitys raukesi.
Kiinnostava seikka on, että minuun oltiin tänään yhteydessä ja
todettiin, ettei kuulemista ollut nähty tarpeelliseksi järjestää, koska
kukaan ei ole ollut kaavoitukseen yhteydessä aiheesta. Nähdäkseni
kuulemisten ja nimenomaan ihmisten kuunteleminen on asia, jonka pitäisi
olla aina itsestäänselvyys eikä sen pitäisi riippua ihmisten omasta
aktiivisuudesta.
Eva-Liisa Raekallio