torstai 4. huhtikuuta 2019


Tässä Vipun uunituore kannanotto :)

Viherpunainen vasemmisto ry

Kannanotto kevätkokouksessa 2.4.2019

Turun kaupunginvaltuuston surkea ja hätiköity päätös sotekiinteistöjen myynnistä jättää turkulaiset tyhjän päälle

Turun kaupunginvaltuuston enemmistö päätti maanantaina 3.12.2018 myydä 23 sosiaali- ja terveysalan kiinteistöä ja niihin liittyvät seitsemän tonttia ruotsalaiselle Hemsö- pääomasijoittajalle äänin 43-20. Päätös syntyi kokoomuksen, demareiden, perussuomalaisten, RKP:n ja vihreiden voimin. Jotkut yksittäiset poliitikot näistä ryhmistä tekivät irtioton päätöksestä äänestämällä ei tai tyhjää. Valtuutettu Johannes Yrttiaho teki esityksen kaupan hylkäämiseksi ja Vasemmistoliitto olikin ainoita johdonmukaisia myynnin vastustajia. 

Ratkaisua perusteltiin soteuudistuksella ja kaupasta saatavalla 130 miljoonan euron potilla. Sotea ei oltu kuitenkaan vielä edes hyväksytty, ja se kaatui lopulta 8.3. tänä vuonna. Nyt olemme tilanteessa, jossa olemme sidottuja maksamaan vuokraa pääomasijoittajille ja kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat näin hyvin epävarmalla pohjalla. Tilanteessa on tiettyjä yhtymäkohtia Carunan tapaukseen.

Päätöstä siitä, mihin kaupasta saatavia tuloja oltaisiin ohjattu, ei ole tehty. 130 miljoonan euron potti tulisi ohjata turkulaisten hyvinvointiin ja kunnan työntekijöiden aseman parantamiseen. Tällä erää tiedetään että varoja on ohjattu kiinteistökehitykseen. Hemsöltä edellytettiin lisäksi 50 miljoonan euron osakemerkintää Turun Teknologiakiinteistöt -yhtiöön, joka on mm. Kupittaan ja Itäharjun alueella kiinteistöjä hallinnoiva Turun kaupungin osittain omistama kiinteistökehitysyhtiö. 

Turkulaiset on laitettu pitkittyneelle säästökuurille palvelutarpeen kasvusta huolimatta ja turhia säästöjä on haettu mm. vanhustenhoidosta ja muista sotepalveluista. Kaupunkilaisten sotepalveluiden tilanne on auki. Kaupunginvaltuuston enemmistö jatkoi myyntipäätöksellään vuosia jatkunutta vastuutonta talouslinjaansa. Nyt todellakin olisi vastuullisen linjan aika.

Viherpunainen vasemmisto ry
Turun vasemmistoliiton osasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti