sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Sain jälleen kunnian kirjoittaa Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallituksen kannanoton. Sovimme viime kokouksessa, että aiheena olisi ympäristöopintokerhomme 14.2. järjestämän tilaisuuden "Ruokahävikki ja ruokakassit" teema. 

Tilaisuus onnistui oikein hyvin, ja mikä tärkeintä ja parasta, keskustelun tuloksena Arkea ja TST käynnistelivät hiljaiseloa viettänyttä yhteistyötään uudestaan :) Se koituu toivottavasti pian ruokaa tarvitsevien ihmisten avuksi. Kiitos vielä panelisteille Paula Juvoselle, Joe Majaselle ja Miia Jylhälle asiantuntemuksesta ja tietenkin osallistumisesta! Se oli eka vetämäni paneeli, meni onneksi hyvin. Kannanottopohjani hyväksyttiin äsken piirihallituksessa julkaistavaksi sellaisenaan, tässä alla. 

Eva-Liisa Raekallio

*******************
Nyky-Suomi on hyvinvointivaltio enää hallituksen juhlapuheissa

Eduskunta on vuosina 2016 ja 2017 osoittanut miljoona euroa ruoka-apua jakaville järjestöille. Asiasta äänestettiin jälleen vuodenvaihteessa, ja hallituspuolueet äänestivät esitystä vastaan. Tämä tarkoittaa, että järjestöt jäävät tänä vuonna ilman välttämätöntä tukea. Myös Varsinais-Suomessa toimii useita ruoka-apua jakavia järjestöjä, joiden toimintaedellytykset heikentyvät.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton mielestä tämä on käsittämätön päätös tilanteessa, jossa ruoka-apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa oikeistopolitiikan seurauksena. Nyt ihmiset joutuvat huolehtimaan myös siitä, riittääkö heille ruokakasseja. Eläkkeitä ja tukia on Suomessa leikattu jatkuvasti, toisaalta työttömyys ja näin ollen tukien tarve on kasvanut. Pelkästään Varsinais-Suomessa arvioidaan olevan useita tuhansia ruoka-apua tarvitsevia, myös harvemmin asutuilla seuduilla tarvitaan ruoka-apua.

Tällä hetkellä paljon ruokaa jää syömättä, kun se päätyy hävikkiin. Kyse on paitsi yhteiskunnallisesta ongelmasta, myös ympäristön kannalta haitallisesta kehityksestä. Kun syötäväksi kelpaavaa ruokaa heitetään pois, syntyy paitsi turhaa jätettä, myös kulutetaan rajallisia luonnonvaroja turhaan. Ruoantuotanto vie energiaa ja kasvattaa hiilijalanjälkeä. Turussa ruokahävikin vähentämiseksi on tehty töitä ja tuloksia on saatu esimerkiksi kaupungin päiväkodeissa. Yhteistyötä ja koordinaatiota kaupungin ja ruoka-apua jakavien järjestöjen kesken tulisikin Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton mielestä lisätä, jotta ruoka- apu tavoittaisi kaikki sitä tarvitsevat.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto muistuttaa, että perimmäinen ongelma leipäjonojen kasvussa on yhteiskunnan turvaverkkojen pettäminen. Nyky- Suomi on hyvinvointivaltio enää hallituksen juhlapuheissa. Ihmiset joutuvat turvautumaan ruoka-apuun viimeisenä keinonaan, ja jonojen pituus kertoo selvää kieltään nykylinjan vastuuttomuudesta. Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto vaatii näkyviä toimia ihmisten arjen helpottamiseksi, ja täydellistä suunnanmuutosta päätöksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti