torstai 19. joulukuuta 2019

Viherpunainen vasemmisto ry
Kannanotto 17.12.2019


Turun vastuuton toiminta toriparkkikysymyksessä tuomittava

Viherpunainen vasemmisto ry (Vipu) peräänkuuluttaa nyt todellista vastuunkantoa.  Turun kaupunginhallitus päätti 25.11.2019 äänin 8-6 vuokrata liiketiloja toriparkista 20 000 eurolla kuukaudessa 40 vuodeksi. Summa on yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa. Lisäksi kannattavien liiketilojen omistus on annettu yksityisille, ja parkkitilan omistuksesta jäävä riski on jo aiemmin vyörytetty turkulaisten harteille. Aikoinaan poliitikoille vakuuteltiin, ettei siitä koidu kuluja kuntalaisille. Torikauppiaille pitää myös järjestyä edulliset sosiaalitilat torin alaisista tiloista. Toriparkin todelliset kustannukset yltävät lopulta paljon korkeammiksi, kun mukaan lasketaan mm. joukkoliikenteen miljoonatappiot ja torin ympärystän rakennusten vauriot.

Viherpunainen vasemmisto ry tuomitsee kaupunginhallituksen päätöksen,  jonka myötä toriparkin omistavat yritykset nettoavat samalla kun tavallisia turkulaisia odottaa pelkkä toriparkin maksajan rooli. Vipu on tehnyt vuosia työtä toriparkin rakentamista vastaan noudattaen turkulaisten enemmistön tahtoa, yhdistys mm. valitti toriparkin rakentamisen sallivasta asemakaavasta jo vuonna 2012 ja vipulaisten luottamushenkilöiden toriparkkilinja on pitänyt niin kaupunginvaltuustossa kuin lautakunnassakin.

Erityisen tuomittavaksi poliitikkojen enemmistön toiminnan tekee yhdistyksen mielestä silti se, että kun yhdellä kädellä annetaan yksityisille kymmeniä miljoonia toriparkkihankkeessa, toisella viedään kaupunkilaisilta loputkin tuhkat pesästä Turun kaupunginvaltuuston enemmistön 11.11.2019 hyväksymällä sopeutusohjelmalla, joka sisältää lähes 60 miljoonan euron leikkaukset turkulaisten arjesta. Viherpunainen vasemmisto ry edellyttää, että vastuuton politiikka Turun kaupungissa loppuu.

Lisätietoja:
Pj Eva-Liisa Raekallio
Viherpunainen vasemmisto ry
puh. 040-2473913

Vipulainen kaupunginvaltuutettu puolustaa Vimman nuorisotilaa Turun Sanomissa 12.12.

Vimmasta ei tule luopua – sijainti ja tilat ovat omaa luokkaansa

Nuoret voivat nykyään huonommin ja kokevat yhä enemmän yksinäisyyden tunnetta ja koulu-uupumusta. Tästä kertoo viimeisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus. Uupuneiden määrä on noussut kyselyn mukaan yli kahteenkymmeneen prosenttiin aiemmasta 16 prosentista.
Turun kaupungin reaktio tähän on lakkauttaa nuorille suunnattuja palveluita.Turun kaupunginvaltuusto päätti talouden sopeuttamissuunnitelmissaan luopua Vimman monitoimitalosta eli nuorten palveluista keskustan alueella. Pidän tätä virheenä ja erittäin huolestuttavana suuntauksena.
Vimma on nuorten taide- ja toimintatalo keskustassa, Aurakadulla, jonka etuna on erittäin hyvä sijainti ja saavutettavuus. Vimmassa järjestetään monipuolista ohjattua toimintaa, jonka lisäksi nuoret voivat hyödyntää tiloja myös omiin aktiviteetteihin kuten peleihin, teatteriryhmiin, bänditoimintaan jne.
Vimma on matalan kynnyksen paikka, jossa nuoret voivat kokoontua ja suunnitella yhdessä aktiivista vapaa-aikaa. Talossa on mediapaja, tekstiilipaja, savityöpaja, viihtyisä kahvila, kokoustila, teatteritila ja pelitila. Vimmassa järjestetään nuorille tärkeitä kursseja kuten EA- ja työhönvalmennuskursseja.
Vimman tiloja tarvitaan, kun halutaan lisätä nuorten yhteisöllistä toimintaa.Taloa käytetään aktiivisesti musiikki-, koulutus- ja muihin tapahtumiin. Erittäin tärkeää on se, että Vimman tiloissa toimii etsivä nuorisotoiminta Komppi. Vimma on tukea tarvitseville nuorille helppo paikka tulla ja siellä saadaan syrjäytymisvaarassa olevan nuoren elämä takaisin raiteille.
Vimmassa toimii myös hyvinvointialan järjestämä aktiivinen perhevalmennus.Tällaista toimintaa ei tulisi missään nimessä pyyhkäistä pois ja luopua tiloista.Kaupungin toimintasuunnitelmissa luvataan pyrkiä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen poistamiseen ja lisätä hyvinvointia tavoitteena terve ja hyvinvoiva, aktiivinen turkulainen nuori.
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tulee suhtautua vakavasti. Keskustan alueella pitää turvata nuorille oma paikka jatkamalla Vimman hyvää toimintaa. Edellä mainittu palveluiden alasajopäätös tulee purkaa. Niin säilyy mahdollisuus nuoria voimistavaan yhteisölliseen harrastamiseen ja yhdessäoloon.
Riikka Oksanen
Turun kaupunginvaltuutettu (vas)
Kirjoittajan mielestä nuorille tulee turvata oma paikka keskustan alueella jatkamalla Vimman hyvää toimintaa.

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4795769/Lukijalta+Vimmasta+ei+tule+luopua++sijainti+ja+tilat+ovat+omaa+luokkaansa

Toriparkkisoppa haiskahti Turun Sanomissa 7.12.

Turun toriparkkisoppa paloi pohjaan


Turun rakennus- ja lupalautakunta (silloinen rakennuslautakunta) hyväksyi toriparkin rakennusluvan aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, 30.11.2017 äänin 8-5. Olisin itse hylännyt asemakaavan vastaisen ja täysin riittämättömille tiedoille myös taloudellisen vastuun osalta perustuvan rakennusluvan, mutta me jäimme vähemmistöön. Puolsin toriparkin rakennusluvasta tehtyjä valituksia oikeusprosessissa, tuloksetta. Lautakunnan päätöksen seuraukset ovat tänä aikana valjenneet kaikessa karmeudessaan.

Turun keskusta on yhtä kaaosta ja miljoonatappiot kärsinyt joukkoliikenne on jo kauan kärvistellyt vähenevien matkustajamäärien ja muuttuneiden bussireittien kanssa. Monet keskustan pienyrittäjät ovat joutuneet lopettamaan asiakaskadon takia, ja monen tulevaisuus on liipasimella. On epävarmaa, mitä keskustalle tapahtuu ja palaako ihmisten luottamus joukkoliikenteeseen koskaan. 

Kauppatorin ympäristön arvorakennusten kuten Åbo Svenska Teaterin halkeamat ja jo aiemmin tapahtuneet mystiset, Suomen vanhimpia liiketiloja turmelleet putkirikot odottavat yhä selitystä ja vastuunkantajaa. Lyön vetoa, että kaikki ollaan kaatamassa syyttömien turkulaisten niskaan. Kirjoitinkin toukokuussa 2019 mm. Turun Sanomien mielipidepalstalla, ettei maksumiehen rooli toriparkista kuulu turkulaisille, ja että kaupungin johdon pitää estää kulujen valuminen kuntalaisille.

Jatkuvasti sakeammaksi muuttunut toriparkkisoppa paloi lopullisesti pohjaan 25.11.2019, kun Turun kaupunginhallitus päätti äänin 8-6 vuokrata tiloja toriparkista 20 000 eurolla kuukaudessa 40 vuodeksi. Summa on yhteensä 9,6 miljoonaa euroa. Kannattavien liiketilojen omistus on lisäksi annettu yksityisille. Parkkitilan omistuksesta jäävä riski on turkulaisten harteilla. Toriparkki myytiin aikoinaan poliitikoille vakuuttamalla, ettei siitä koidu kuluja kuntalaisille. Kun tuohon liki 10 miljoonaan ynnätään joukkoliikennetappiot, työmaan viivästyksistä ja rakennusvaurioista vuosien päästä kertyvät kulut sekä torikauppiaille koituneet vahingot, voidaan puhua vuosisadan vedätyksestä. Yksityiset liikeyritykset ja niiden omistajat nettoavat, kun tavallisia turkulaisia odottaa pelkkä maksajan rooli. Karuinta on, että ainakin osan toriparkin kannattajista on täytynyt tietää tästä. Turkulaisia odottavat samaan aikaan kovat leikkaukset peruspalveluista. Vastuuton politiikka voi loppua vain ensi kuntavaalien äänestyskopissa.

Eva-Liisa Raekallio

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

perjantai 18. lokakuuta 2019

Turun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 14.10. siirtyä uuteen hallintorakenteeseen, pormestarimalliin 

-kansanedustaja Yrttiahon Turun Sanomissa 16.10. ilmestynyt analyysi alla

Pormestari ei lisää kuntalaisten valtaa

Keskustelussa esiintyy jatkuvasti virheellinen väite, että pormestarimalli lisäisi kuntalaisten valtaa. Kuntalaiset muka saisivat päättää pormestarista. Näinhän asia ei ole. Lain mukaan valtuusto valitsee pormestarin. Näin menetellään myös kaupunginjohtajan valinnassa.

Puolueet voivat toki tehdä poliittisen sopimuksen, jossa pormestariehdokkaat asetetaan ennen vaaleja. Sopimus pitää jos pitää. Tässä tapauksessa vaalikamppailun keskittyminen pormestariehdokkaiden ympärille olisi kuitenkin omiaan vähentämään kansan valtaa. Vaalikeskustelu keskittyisi henkilöihin, asiat jäisivät taka-alalle. Näin kävi muun muassa Helsingissä viime kuntavaaleissa.

Valintatavan sijasta huomio tulisi kohdistaa vallan jakautumiseen ja käytännön johtamiseen. Kaupunginjohtaja johtaa kaupunkia kaupunginhallituksen alaisuudessa. Pormestari johtaa kaupunkia hallituksen puheenjohtajan asemasta. Kaupunginjohtaja on virkamies, joka esittelee asiat, muttei päätä. Virkavalta ja poliittinen valta on erotettu.

Pormestari sen sijaan voi esitellä asiat ja osallistua samalla päätöksentekoon. Tämä tekee pormestarista todella vahvan vallankäyttäjän, paljon vahvemman kuin kaupunginjohtaja. Valta keskittyy ja järjestelmä on erittäin altis hyvä veli -verkostojen vaikutusvallalle ja korruptiolle.

Pormestarimalli on rahan tuhlausta. Se tarkoittaisi käytännössä ylimmän johdon kaksinkertaistamista. Virkamiesjohto saisi rinnalleen poliitikkojohtajat eli pormestarin ja apulaispormestarit. Tästä seuraa uusia kustannuksia, alustavan arvion mukaan 390 000 euroa vuodessa. Kustannusarviota on yritetty peitellä.

Apulaispormestarien varsinainen toimivalta on jäämässä kapeaksi. Tehtävästä muodostuu lähinnä puoluepoliittinen suojatyö tai ponnahduslauta niin sanottuihin merkittävämpiin tehtäviin. Toimialojen päällikkövirkamiehet eli toimialajohtajat ovat edelleen ne todelliset vallan käyttäjät ja vastuunkantajat.

Apulaispormestareille kaavailtu 7 000-10 000 euron kuukausikorvaus onkin vastuuseen nähden aivan ylimitoitettu. Ykköspormestari taas tulee saamaan korvauksen, joka on nykyistä kaupunginjohtajan kuukausipalkkaa suurempi eli reippaasti yli 15 000 euroa kuukaudessa.

Keskeinen syy , miksi pormestarijärjestelmää Turkuun nyt ajetaan, on halu saada takaisin pari vuotta sitten lopetettu Turku-sopimus. Kannatusmenetyksen pelossa puoluetroikka kokoomus, vihreät ja Sdp ei enää 2017 vaalien jälkeen uskaltanut epäsuosittua sopimusta solmia. Nyt sopimuspolitiikka yritetään tuoda takaisin pormestarijärjestelmän ja siihen liittyvän pormestarisopimuksen avulla.

Johannes Yrttiaho
kansanedustaja (vas.)
kaupunginvaltuutettu
Turku

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4734817/Lukijalta+Pormestari+ei+lisaa+kuntalaisten+valtaa 
Turun nuorisovaltuustovaalit taas marraskuussa- kaikkien, myös köyhien turkulaisperheiden nuorten saatava äänensä kuuluviin

Nuorisolautakunnan jäsenenä toiminut Eva-Liisa kirjoittaa työstään lautakunnassa, mukana myös Turun Sanomissa 17.10. julkaistu mielipide nuorisolautakunnan roolista nuorten osallistamisessa. Jos nuorisovaltuuston tehtäviä ollaan todella lisäämässä pormestarimalliin siirtymisen myötä, olisi syytä muuttaa nykytilannetta jossa nuorisovaltuusto ei edusta kaikkia turkulaisnuoria.

********

Oli todella hyvä omana nuorisolautakunta-aikana käydä nuorisotiloissa ja jutella nuorisotyöntekijöiden kanssa. Tuli tosiaan tutuksi nuorisotyöntekijöiden arki ja sain keskustelujen kautta ymmärrystä työntekijöiden väsymisestä liian niukkojen nuorisotyöresurssien kanssa, ja miten juuri esim. maahanmuuttajataustaiset tytöt kärsivät nykyisessä villityksessä pienentää nuorisotiloja ja tehdä niistä osa jättimäisiä monitoimitaloja, kun ei ole paikkaa ottaa huivia pois... 

Perusteluni mm. Runosmäen nuorisotalon peruskorjaamiseen pohjasivat vahvasti tähänkin. Puolustinkin mm. nuorisotilojen ja nuorisotyöntekijöiden työpaikkojen säilyttämistä, määrärahojen lisäämistä. Tehtiin viimeinen reissu Teräsrautelaan vielä toukokuun lopussa 2017, melkein kaksi kk kunnallisvaalien jälkeen. Tässä alla juttua siitäkin. 

https://evaliisaraekallio.blogspot.com/2017/05/terasrautelan-nuorisotalo-on-mukava.html

Nuorisovaltuustovaalien äänestysprosentin nostaminen ja tasaaminen rohkaisemalla kaikkia nuoria, myös ja nimenomaan köyhästä perheestä lähtöisin olevia ja tyttöjä äänestämään ja asettumaan ehdolle, toimisi varmasti osaltaan asuinalueiden eriytymistä ennaltaehkäisevänä tekijänä.

Eva-Liisa Raekallio
********
 
Nuorisolautakunta pitää nuorten puolta

Nuorisolautakunnan varapuheenjohtaja Neriman Al-Take (sd.) vetosi Turun Sanomissa 6.10. lautakuntansa säilyttämisen puolesta. Itse taannoin nuorisolautakunnan jäsenenä toimineena voin täydestä sydämestäni yhtyä kirjoituksen viestiin lautakunnan tärkeydestä. Vaikka toiminkin vain reilun vuoden siinä, ehdin todella hyvin perehtyä koko nuorisotoimeen muun muassa lautakuntaryhmämme nuorisotiloihin omasta aloitteestamme tekemien vierailujen ja nuorisotyöntekijöiden kanssa käymiemme keskustelujen kautta.

Nuorisolautakunnan tehtävät oltaisiin pormestarimalliin mentäessä siirtämässä esimerkiksi nuorisovaltuuston päätettäviksi. On todella hyvä, että nuoret pääsevät äänestämään ennen täysi-ikäisyyttä nuorisovaltuustovaaleissa. Niiden äänestysprosentti laahaa kuitenkin vuodesta toiseen hyvin alhaisena, ja tämä vaikuttaa helposti siihen, miten eri näkemykset ovat edustettuina nuorisovaltuustossa. 

Vuoden 2015 vaaleissa äänestysprosentti oli vain 45 vaihdellen valtavasti eri koulujen välillä. Äänestysaktiivisuus vaihteli selvästi eri asuinalueiden välillä ja kertoi samalla asuinpaikan ja sosioekonomisen aseman hälyttävistä eroista yhteiskunnallisessa aktiivisuudessa.
Äänestysprosentti nousi kaksi vuotta myöhemmin pidetyissä vaaleissa kaksi prosenttia, jääden siis silti alle puoleen. 

Teimme aloitteen Saska Heinon kanssa jo keväällä 2016, että nuorisolautakunnalle tuodaan marraskuun kokoukseen 2016 mennessä lista yhtenäisistä käytännöistä, jotka vaalit järjestävien koulujen ja muiden oppilaitosten on toteutettava aiempaa tasaisemman äänestysaktiivisuuden saavuttamiseksi. 

Vastauksessa todettiin muun muassa, ettei vaikuttaminen vain kiinnosta kaikkia ja tämä näkyy myös kuntavaaleissa. Käytäntöjä listattaessa ei oltu tartuttu äänestysprosentin eroavuuksiin.
Jatkoimme selvityspyynnöllä, jossa oli myös oma ehdotukseni äänestämisen ja ehdolle asettumisen merkitystä korostavan, puolueettomien toimijoiden organisoiman kiertueen järjestämisestä kouluihin ja nuorisotiloihin. Kannoin itse huolta erityisesti maahanmuuttajataustaisten tyttöjen osallistumisesta. 

Uudet nuorisovaltuustovaalit pidetään marraskuussa. Vaalien sähköistäminen ei ratkaise äänestysprosentin alhaisuuden perimmäisiä syitä. Tarvitsemme myös nuorisovaltuustoon mahdollisimman laajan pohjan, joka todella edustaisi turkulaisen nuorison koko kuvaa.
Turun nuorisolautakunnan rooli myös nuorten vaikutusmahdollisuuksia lisäävänä päätöksentekoelimenä on välttämätöntä säilyttää.

Eva-Liisa Raekallio
Turun nuorisolautakunnan jäsen 2016-2017 (vas.)