tiistai 16. maaliskuuta 2021

Valtuustoaloite 15.3.2021

Nuorten työttömyyden poistoon lisää resurssia

Huoli Turun nuorista on jo pitkään ollut todellista. Eläminen epävarman tulevaisuuden ja kasvavan yksinäisyyden tunteen kanssa rasittaa monia ja nuoret vetäytyvät yhteiskunnan ulkopuolelle. Huonosti ja hyvinvoivien nuorten välinen kuilu kasvaa vauhdilla.

Kuntien tulisi satsata resurssia tilanteen korjaamiseen. Vuoden kestäneen, Covid-19 pandemiasta johtuneen erityistilanteen aikana on valtion tuella saatu Turun kouluihin lisää opetus- ja oppilashuoltohenkilökuntaa. Tätä tukea varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja ammattiopetuksessa tulee luonnollisesti jatkaa pitkään pandemian jälkeenkin. Kunnan pitää huolehtia siitä, ettei vuoden 2021 lopulla päädytä tukiopetuksen ja lisäresurssin alasajoon, vaan kasvatus- ja opetuksen tukitoimien takia säästyneet varat pitää sijoittaa kasvatuksen ja opetuksen haavoittuvimmille alueille. 

Paitsi koulumaailmassa, pandemia näkyy nuorten elämässä myös kasvaneena työttömyytenä. Nuorten pitkäaikaistyöttömien lukumäärä on kasvanut. Turun tulisi ottaa tämä tilanne huomioon ja lisätä erityisesti nuorten työttömyyden hoidon resurssia.

Turku on mukana työllisyyden kuntakokeilussa 1. maaliskuuta 2020 alkaen ja tämän myötä odotetaan kasvavaa panostusta kuntien työttömyyden hoitoon.

Työllisyyspalvelut ovat olleet Turussa heikommin resurssoidut verrattuna moneen muuhun kaupunkiin ja tähän olisi nyt syytä tehdä korjaus lisäämällä etenkin nuorten ja muiden pitkäaikaistyöttömien työllistämispalvelua. Ikävä kyllä nuoretkin ovat yhä useammin pitkäaikaistyöttömiä.  Turun pitäisi tarjota lisää mahdollisuuksia eli lisärahoitusta nuoria työllistävään työhön, yritysten ja kolmannen sektorin työpaikkoihin ja oppisopimuksiin. Kaupunki pystyisi auttamaan nuoria tarjoamalla ekstra-palkkatukea heitä työllistäville kulttuuritoimijoille ja yhdistyksille tms.

Oppisopimuskoulutus on hyvä, vielä liian vähän tunnettu väylä päästä eteenpäin elämässä ja saada haluamansa koulutus työn ohessa. Turulla on laadukasta oppisopimustoimintaa ja sen kautta on jo tänä vuonna pari sataa eri ikäistä ihmistä saanut työ ja opiskelupaikan. Tätä toimintaa tulee kannustaa laittamalla sinne lisärahoitusta.

Oppivelvollisuusiän nosto tuo uuden tukimuodon nuorten ammattiin kouluttautumisen polulle ja näitä uusia sekä vanhoja hyviä käytäntöjä soveltamalla saadaan tilannetta parannettua ja syrjäytymistä ehkäistyä.

Turussa 15.3.2021
Riikka Oksanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti