Turun kaupungin liikuntakortin 2012 korvannut työttömien liikuntaranneke oli edullinen ja tehokas tapa edistää liikkumista. Samalla vähennettiin työttömien syrjäytymisriskiä ja parannettiin heidän hyvinvointiaan, arkirytmin ylläpitoa ja näin myös työllistymismahdollisuuksia. Pitkällä tähtäimellä asukkaiden liikunnan tukeminen säästää mahdollisia terveydenhuoltokuluja: liikkuva ihminen pysyy terveempänä.
Turun kaupungin liikuntalautakunta päätti kuitenkin yksimielisesti 13.12.2012 lopettaa työttömien liikuntarannekkeen myymisen 1.1.2013 alkaen vedoten siihen, että
”[...]tuote ei tavoittanut oikeaa kohderyhmää, juuri työttömäksi jääneitä. Tavoitteena oli tu-
kea hyvinvointia lyhyen työttömyyden aikana, jotta paluu työelämään helpottuisi. Toisena syy-
nä lopettamiseen ovat rannekkeen käyttöön liittyneet lukuisat väärinkäytökset.” (Lähde: Turun
kaupungin verkkosivut)
Nyt työttömille tarjotaan liikuntarannekkeen tilalle vain alennetun hintaisia kerta- ja sarjalippuja.
Se, että työttömien liikuntaranneke ei tavoittanut oikeaa kohderyhmää, juuri työttömäksi jääneitä, on
huono tekosyy myynnin lopettamiseen. Ranneketta käyttivät kaikki työttömät – varsinkin pitkäaikaistyöttömien kohdalla rannekkeesta oli erityisen paljon hyötyä syrjäytymisen ehkäisemisessä. Rannekkeen kohderyhmän rajaaminen lyhytaikaiseen työttömyyteen oli harkitsematonta ja rajanveto vedoten työttömyyden kestoon asetti työttömät eriarvoiseen asemaan. Kukaan ei ole tahallaan pitkäaikaistyötön.
Vasta työttömäksi jääneet ovat usein ansiosidonnaisella päivärahalla, heillä taloudellinen tarve tällaisille palveluille voi olla pienempi kuin työmarkkinatuelle pudonneilla pitkäaikaistyöttömillä, jotka ovat yksi yhteiskunnassamme kaikkein heikoimmissa asemissa olevista ryhmistä. He tarvitsevat eniten yhteiskunnan tukea sen sijaan, että yhteiskunnan tukea ajetaan tällä tavoin pikkuhiljaa alas. Pienilläkin etujen heikennyksillä voi olla yksittäisten ihmisten elämässä musertava vaikutus.
Viherpunainen vasemmisto ry ei hyväksy väärinkäytöksiin vetoamista perusteluna liikuntarannekkeen myynnin lopettamiselle. Näistä väärinkäytöksistä ei ole esitetty konkreettisia todisteita. Liikuntarannekkeella saavutettu hyöty on varmasti ollut ja tulee ilman muuta olemaan suurempi kuin muutaman väärinkäyttäjän aiheuttama haitta.
Viherpunainen vasemmisto ry vaatii, että työttömien liikuntaranneke palautetaan myyntiin mahdolli-
simman pian, kohderyhmänä kaikki työttömät. Mikäli väärinkäytöksiä todetaan vastaisuudessa, on ensin parannettava valvontaa ja etsittävä muita väärinkäyttöä ehkäiseviä keinoja – ranneke tulee poistaa myynnistä vasta viimeisenä keinona. Lisäksi jatkossa on aina selvitettävä tämäntyyppisten päätösten vaikutukset kaikkiin osapuoliin ennen niiden toteuttamista.
Paras vaihtoehto olisi tietenkin, että hinnat olisivat kaikille liikuntapalvelujen käyttäjille niin alhaiset, ettei erillisiä alennuskategorioita tarvittaisi. Nykyinen järjestelmä erilaisine alennuksineen on monimutkainen ja se jättää työttömien ohella myös muita liikuntapalvelujen käyttäjäryhmiä kokonaan huomioimatta. Kaikille täysin ilmaisten liikuntapalvelujen mahdollisuus pitää selvittää ja varata rahoitus tähän tarkoitukseen kaupungin tulevissa talousarvioissa.
Meillä kaikilla turkulaisilla pitää olla oikeus käyttää kaupungin liikuntapalveluja – omasta maksukyvystä riippumatta.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Tulevia tapahtumia: Kohtaamisia kunnassa
Viherpunainen vasemmisto isännöi
jäseniltaa, johon kutsutaan kaupungin varhaiskasvatuksen
käytännön työssä työskenteleviä keskustelemaan vastaavan
lautakunnan luottamushenkilöiden kanssa. Keskustelu on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.
Illan keskustelun alustaa Sampsa Suominen esittelemällä Suomen lähi- ja perushoitajaliiton teettämää lasten päivähoidon tilaa koskevaa "Joustakaa, joustakaa kyllä te pärjäätte" -selvityksen lopputuloksia.
luottamushenkilömme kuulevat kunnan palveluiden
lähityötä tekevien ammattilaisten näkemyksiä suoraan ilman
välikäsiä. Luottamushenkilöillä taas on mahdollisuus esitellä tehtäväänsä ja sen haasteita suoraan kentälle. Luottamushenkilöt ja työntekijät ovat samassa
jatkumossa, mutta usein liian kaukana toisistaan.
Sampsa Suominen0405001584
sauosu@utu.fi
Illan keskustelun alustaa Sampsa Suominen esittelemällä Suomen lähi- ja perushoitajaliiton teettämää lasten päivähoidon tilaa koskevaa "Joustakaa, joustakaa kyllä te pärjäätte" -selvityksen lopputuloksia.
Tilaisuus järjestetään maanantaina
13.5. klo 17.30 – 21.00, paikkana Ravintola Koulun historianluokka
(paikka saattaa muuttua). Tervetuloa!
"Kunnan keskeinen
sosiaalipoliittinen tehtävä on palveluiden tuottaminen
asukkailleen. Sosiaali- ja terveydenhuollon, sekä varhaiskasvatuksen
käytännön työssä kertyy paljon erityistä tietoa palveluidemme
tilasta. Tämä tieto kuitenkin valitettavan usein jää
hyödyntämättä; sosiaalipuolella puhutaan vaikenemisen
kulttuurista kun työntekijöille kertyvää tieto ei kulkeudu
kunnan organisaatiossa päätöksenteon ja suunnittelun tueksi.
Viherpunainen Vasemmisto yrittää osaltaan puuttua tiedonkulun ongelmaan
järjestämällä Kohtaamisia kunnassa -tilaisuuksia.
Tilaisuuksissa peruspalveluiden asioita
käsittelevät
Aloitamme Kohtaamisia kunnassa
-tilaisuuksien sarjan varhaiskasvatuksesta. Kutsumme lautakunnan
luottamushenkilöitämme, työntekijöitä varhaiskasvatuksen
kentältä, sekä henkilöstön luottamushenkilöitä keskusteluun.
Toivomme jatkossa Kohtaamisia tapahtuvan muillakin kunnan tehtäviin
kuuluvien palvelujen alueella. Toivomme tulevissa tapahtumissa yhteistyötä muiden jäsenyhdistystemme kanssa."
Lisätietoja:
Viherpunainen
Vasemmisto puheenjohtaja
Sampsa Suominen0405001584
sauosu@utu.fi
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Turun Vasemmistoliiton kevätkokous valitsi puheenjohtajaksi Asko Mäen
Eilisiltana pidetyn puheenjohtajavaalin voittajaksi nousi vain kymmenen äänen erolla Turun Vasemmistoliittoa viime ajat luotsannut Asko Mäki. Oma erinomainen ehdokkaamme Wellu Koivisto kärsi siis hyvin niukan tappion. Kokouksessa käytiin hyvää keskustelua.
Viherpunainen vasemmisto ry kokee tuloksen vahvistavan Turun vasemmistoliiton kunnallisvaaleissa saamaa punavihreää suuntausta.

Ensimmäinen vegekurssikerta oli menestys!
Kuva: Riikka Oksanen |
Viime lauantaina 9.3. oli Vipu ry:n ja Ida ry:n ensimmäinen yhteisesti järjestetty vegekurssikerta. Kokkailu sujui todella hyvin ja innostuneita osanottajia oli yli kymmenen. Vegekurssi osoittautuikin niin suureksi menestykseksi, että se saanee hyvinkin jatkoa! Seuraavista kerroista ilmoitetaan tässä blogissa.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Valtion energiatehokkuusavustukset asunnoille jaossa
Turun kiinteistöliikelaitos myöntää valtion avustuksia mm. asuntojen energiatehokkuuden ja -talouden parantamiseen. Esimerkiksi pientalojen omistajat voivat hakea tätä avustusta.
Energia-avustuksia myönnetään myös asunto- ja kiinteistöyhtiöiden energiatehokkuuden ja -talouden parantamiseen.
Avustuksia myönnetään myös vanhusten, vammaisten ja veteraanien/-leskien asuntojen korjaus- ja kunnostustöihin.
Vuoden 2013 avustusten hakuaika päättyy jo keskiviikkona 27.3.
Lisätietoja kiinteistöliikelaitokselta.

Vielä ehdit täyttää kyselyn Turun joukkoliikenteen suunnasta!
Kysely on auki 18.3. asti
http://www.turunraitiotie.info/
Kysely on auki 18.3. asti
http://www.turunraitiotie.info/
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Viherpunainen vasemmisto hallituksen järjestäytymiskokous 18.3 klo 18
Vipun uusi hallitus järjestäytyy 18.3.2013 klo 18 ja paikkana Martin kulttuuriolohuone (Stålarminkatu 3). Kokous avoin jäsenille ja kiinnostuneille. Tarjolla pullakahvit!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Tässä oiva mahdollisuus vaikuttaa Turun joukkoliikenteen punavihreämpään tulevaisuuteen!
Kaupunkilaisten ajatuksia raitiotien suunnittelusta ja tavoitteista kartoitetaan nettikyselyllä
http://www.turunraitiotie.info/
Kaupunkilaisten ajatuksia raitiotien suunnittelusta ja tavoitteista kartoitetaan nettikyselyllä
http://www.turunraitiotie.info/
maanantai 4. maaliskuuta 2013
TIEDOTE
JULKAISUVAPAA 4.3.2013
TURUN VASEMMISTOLIITTO HALUAA JATKOSSAKIN TOIMIA KUNTALAISTEN HYVÄKSI
- KANSALAISAKTIVISTI WELLU KOIVISTO JA KUNNANVALTUUTETTU ELINA SANDELIN EHDOLLE PUHEENJOHTAJISTOON
Turun vasemmistoliiton toiseksi suurin jäsenyhdistys Viherpunainen vasemmisto on nimennyt kunnallisjärjestön puheenjohtajaehdokkaaksi Velimatti Koiviston ja varapuheenjohtajaehdokkaaksi Elina Sandelinin. He haastavat kunnallisjärjestöä tällä hetkellä johtavat Asko Mäen ja Maija Niemisen 14.3.13 järjestettävässä Turun Vasemmistoliiton kevätkokouksessa.
Velimatti ”Wellu” Koivisto ja Elina Sandelin edustavat puolueen punavihreää ja sopimuspolitiikkaan kriittisesti suhtautuvaa linjaa. He ajavat myös jatkossa Turun Vasemmistoliiton yhteisesti hyväksymää poliittista linjaa turkulaisten parhaaksi, paikallista kähminnän kulttuuria vastaan.
Koivisto tunnetaan pitkäjänteisestä työstään aktiivina ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöissä. Hän toimii Turun kaupunginvaltuustossa varavaltuutettuna ja jatkaa tälläkin kaudella vahvoja otteitaan kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan jäsenenä.
Elina Sandelin nousi kunnallisvaaleissa valtuustoon hyvin pienellä vaalibudjetilla aktiivisella ruohonjuuritason kampanjoinnilla. Myös Sandelin on Vasemmistoliiton edustajana kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa. Turkulaisten lapsiperheiden arki on tullut hänelle tutuksi työssä erityislastentarhanopettajana.
Koiviston ja Sandelinin valinta kunnallisjärjestön johtoon vastaa parhaalla tavalla tulevaisuuden punavihreisiin haasteisiin.
Sampsa Suominen
Eva-Liisa Raekallio

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Vegekurssikokkimme Jari Kärkkäinen on päässyt myös Pirkka-lehteen palstaviljelyasioista juttelemaan. Lehti kannattaa "avata" sivulta 12.
http://www.digipaper.fi/pirkka/108151/
http://www.digipaper.fi/pirkka/108151/
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Vuosikokouksen antia: uusi puheenjohtaja, ja Turun vasemmistoliiton johtoon ehdolle Koivisto ja Sandelin
Viherpunainen vasemmisto ry. valitsi eilisessä vuosikokouksessaan hallituksen, sekä teki ja vahvisti muita henkilövalintoja. Yhdistyksen uusi puheenjohtaja on Sampsa Suominen. Varapuheenjohtajaksi kokouksessa nimettiin Riikka Oksanen, sihteeriksi Jonni Saloluoma ja tiedottajaksi Eva-Liisa Raekallio. Hallitukseen nimettiin myös Minna Sumelius, Antti Rekilä ja Wellu Koivisto.
Aiemmista ehdotuksista vahvistettiin Turun vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaaksi Wellu Koivisto ja varapuheenjohtajaehdokkaaksi Elina Sandelin. Kunnallistoimikuntaan ehdolla on Riikka Oksanen, Jonni Saloluoma ja Eva-Liisa Raekallio. Vasemmistoliiton puoluekokoukseen ehdolle asetettiin Wellu Koivisto ja Sampsa Suominen ja piiritoimikuntaan ehdolle Sampsa Suominen.
"Aion uutena puheenjohtajana korostaa Viherpunainen vasemmisto ry itsenäistä roolia turkulaisessa yhdistyskentässä. Yhdistys on Turun vasemmistoliiton jäsen, mutta sijoittuu aatteellisesti esimerkiksi ympäristökysymyksissä selkeästi kunnallisjärjestön keskilinjan ulkopuolelle radikaalimmalla linjallaan. Haluan osaltani edistää järjestön neuvottelukulttuurin asiakeskeisyyttä ja avoimuutta. Jättäydyn itse ulkopuolelle Turun vasemmistoliiton päätöksenteosta, sekä kunnallisista luottamustehtävistä keskittyen työskentelemään särmikkään ja luotettavan, aktiivisesti toimivan ja kantaa ottavan yhdistyksen ruorin varressa."

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)