tiistai 7. toukokuuta 2013

TIEDOTE


Julkaisuvapaa 7.5.2013



Viherpunainen vasemmisto ry valittaa toriparkista korkeimpaan hallinto-oikeuteen


Turun toriparkkia mahdollistavaa kaavaa ei tule mielestämme hyväksyä. Turun hallinto-oikeus hylkäsi valituksemme 5.4.2013 kaupunginvaltuuston toriparkkia puoltavasta päätöksestä. Toriparkin rakentaminen tuo mukanaan suuria ympäristö- ja liikennevaikutuksia, joita ei kuitenkaan selvitetty tarpeeksi kaavaa valmisteltaessa. 

Valituksemme perustuu siihen, että kaava kaatui aiemmin ympäristö- ja liikennevaikutusten riittämättömiin selvityksiin. Tällä kertaa esimerkiksi selvitysten pohjavesimallinnus ei käynyt läpi käsittelyä ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa koska katsottiin, ettei lautakuntakäsittelyä tarvittu. Mielestämme uusissa selvityksissä on tuotu esiin sellaisia toriparkin mukanaantuomia ongelmia, jotka olisi tullut ottaa huomioon ja myös käsittelyyn lautakunnassa.

Liikenne lisääntyy rakentamisen aikana paikoittain jopa 50 %, mutta näiden lisäysten vaikutuksia ei ole selvityksissä käyty läpi perusteellisesti.

Vaadimme toriparkkikaavan kumoamista ja sen palauttamista uuteen valmisteluun. Kumoamisen lisäksi vaadimme puolueettomia asiantuntijalausuntoja pohjavesiselvityksistä.



Sampsa Suominen-Suvisaari

Riikka Oksanen

lauantai 4. toukokuuta 2013

Rauha Palestiina​an -tilaisuus 8.5.2013



Viherpunainen vasemmisto järjestää ensimmäisen tilaisuuden vuoden 2013 Rauha Palestiinaan -sarjasta 8.5.2013 klo 18 alkaen Ravintola Koulun historialuokassa.

Keskustelutilaisuuden alustajana toimii ICAHD Finlandin puheenjohtaja Bruno Jäntti. Aiheena Israelin helmikuisten vaalien tulos ja uuden hallituksen poliittiset tavoitteet: kuuluvatko  niihin rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa vai jatkuuko Israelin harjoittama miehitys palestiinalaisalueilla?

ICAHD (Israeli Committee Against House Demolitions) Finland on moninainen toimija, jonka toimenkuva rakentuu yksinomaan Israel/Palestiina -konfliktin
ympärille. Lisätietoja: icahd.fi

Vuoden 2013 Rauha Palestiinaan -tapahtumasarjassa käsitellään monipuolisesti Israelin ja Palestiinan välisiä suhteita. Mistä konflikti johtuu? Mitkä ovat mahdollisuudet rauhaan? Mitä me voimme tehdä palestiinalaisten auttamiseksi ja rauhan edistämiseksi? Tulevia tapahtumia on tiedossa vielä tälle keväälle ja päätapahtumat syksylle. Otamme mielellämme suunnitteluun mukaan aiheesta kiinnostuneita!¨


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013


Punavihreys menestyi viikonlopun piirivaaleissa


Viime lauantaina 20.4. pidettiin Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokous Salossa. Kokous valitsi Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirin eurovaaliehdokkaat, puoluevaltuuston jäsenet sekä piiritoimikunnan. Li Andersson valittiin eurovaaliehdokkaaksi sekä myös ylivoimaisesti puoluevaltuustoon, ja Vipun Wellu Koivisto valittiin hienolla äänisaaliilla puoluevaltuuston varajäseneksi. 

Koivisto sai saman verran ääniä Elina Sandelinin kanssa, ja päätti kokouksessa antaa paikkansa varsinaisena jäsenenä reilusti Sandelinille. Vipun puheenjohtaja Sampsa Suominen menestyi myös todella erinomaisesti vaaleissa, ja valittiin piiritoimikunnan jäseneksi. 

Sekä puoluevaltuustoon että piiritoimikuntaan valittiin yleisesti kestävän sosiaalisen ja ekologisen kehityksen kannattajia.

Piirikokous otti kantaa nuorisotakuun puolesta ja kuntien lomautuksia vastaan. 

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokous osoitti, että punavihreä politiikka on Vasemmistoliiton keskiössä ja kärjessä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tunnelmia 17.4 Viherpunainen tulevaisuus -tilaisuudesta


                                                    Jouko Kajanoja alusti

                                                     Ville Okkonen kommentoi

Vegekurssi 20.4





TIEDOTE

Julkaisuvapaa 17.4.2013


Turun Vasemmistoliiton jäsenyhdistys Viherpunainen vasemmisto ry jatkaa keskustelua ja työtä toriparkkia vastaan


Viherpunainen vasemmisto ry on syvästi pettynyt Turun hallinto-oikeuden 5.4. antamaan päätökseen hylätä valituksemme toriparkin rakentamisen sallivasta asemakaavasta. 

Viherpunainen vasemmisto ry perusti valituksensa mm. siihen, etteivät selvitykset rakennusaikaisen pohjaveden tason alentamisesta olleet riittäviä. Näkemyksemme mukaan kaupunginvaltuuston päätös toriparkin rakentamisen käynnistämisestä perustui kaikkiaan riittämättömille selvityksille torin ympäristön paaluttamattomille rakennuksille aiheutuvista ongelmista. Turkulaisten osuutta kustannuksista ei oltu myöskään selvitetty päätöstä tehtäessä. Turkulaisten ylivoimainen enemmistö vastustaa toriparkkia.

Hallitusohjelmassa on sitouduttu kestävään ilmastopolitiikkaan. Viherpunainen vasemmisto ry katsoo, että myös paikallinen yhdyskuntasuunnittelu tulee valjastaa yhteisesti sovittujen päästövähennysten toteuttamiseen. Liikenne- ja kaavoitusratkaisut ovat tässä keskeisessä roolissa. Kestävää kehitystä toteutetaan nimenomaan paikallisella tasolla, liikennesuunnittelussa tulee suosia joukkoliikennettä. Kevyen liikenteen osuutta liikenteestä tulee samalla kasvattaa. 

Viherpunainen vasemmisto ry valittaa Turun hallinto-oikeuden päätöksestä ja jatkaa kansalaisjärjestöjen kanssa keskustelua ja työtä toriparkkia vastaan, demokraattisen päätöksenteon puolesta.


 Sampsa Suominen              

 Eva-Liisa Raekallio