torstai 21. toukokuuta 2026

 Kannanotto 21.5.2026

Järjestöjen arvokas työ kunniaan-

Kaupungin tulee korvata hallituksen leikkausten vaikutuksia


Suomen oikeistohallitus valmistautuu viimeiseen kesäänsä tällä erää. Se ei kuitenkaan ole ottanut lomavaihdetta säälimättömältä leikkauslinjaltaan. Hallitus päätti huhtikuussa sosiaali- ja terveysministeriön yleishyödyllisille järjestöille jakamaan rahoitukseen eli STEA- rahoitukseen ensi vuodelle tehtävästä 50 miljoonan euron lisäleikkauksesta. Kuluvana vuonna STEA-rahoitusta on jaettu yhteensä 274 miljoonaa euroa. Vuodeksi 2027 rahoitus putoaa 190 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa yhteensä 84 miljoonan euron leikkausta tukiin.


Tukileikkaukset merkitsevät loppua suurelle osalle järjestöjä, vähintäänkin toiminnan supistamista eli palveluita tarvitsevien ihmisten tilanteen heikentymistä. Leikkaukset koskevat mm. Kuurojen Liittoa ja Kehitysvammaliittoa, mutta myös muille vaikeassa asemassa oleville ihmisille suunnattua toimintaa. Esimerkiksi luottotiedottomille nuorille koteja etsivä toiminta loppuu Tampereella. Turussa STEA- rahoitusta on leikattu jo aiempina vuosina, mm. työttömien ja vähävaraisten etuja ajava Turun Seudun TST ry joutui lopettamaan toimintansa jo vuoden 2025 lopussa, kun STEA- rahoitus tyrehtyi.


Vuodesta 1992 saakka toiminut yhdistys tarjosi työttömille mielekästä ja monipuolista toimintaa kuten tapahtumia, kielikursseja ja myös aterian, joka saattoi olla monelle päivän ainoa lämmin ruoka. Valtion rahoituksen loputtua yhdistyksessä odotettiin, että Turun kaupunki olisi tullut vastaan ja auttanut TST rytä jatkamaan toimintaansa. Sen sijaan kaupunki irtisanoi yhdistyksen vuokrasopimuksen Kanslerintien tiloista. Yhdistys palveli paitsi paikallisesti omassa lähiössään, myös koko Turun alueella.


Lähiöissä tapahtuvan yhdistystoiminnan turvaaminen on oma lukunsa. Tällä hetkellä epävarmuutta herättää esimerkiksi  se, missä Varissuon Työ ja Toiminta jatkaa, kun Majanummen koulu puretaan Varissuolla. Arkeen rytmiä ja mukavaa tekemistä tuova toiminta olisi Viherpunainen vasemmisto ryn mielestä todella tärkeää turvata lähiöissä kaupungin toimesta.


Viherpunainen vasemmisto ry ihmettelee, ettei yksikään valtuustoryhmä noussut esittämään TST ryn rahoituksen turvaamista uudessa tilanteessa. Keväällä 2025 pidettyjen kuntavaalien tulos, kokoomuksen tippuminen kakkossijalle ei vaikuttanut päättäjien kantaan. Turun työttömyysaste on jatkuvasti noussut, ja oli tämän vuoden maaliskuussa jo 15,6 prosenttia.


Työttömyystilanne jatkuu vaikeana, ja olisi todella tärkeää tukea työttömien omannäköistä toimintaa, joka rakentuu omista lähtökohdista, ei ylhäältäpäin viranomaisjohtoisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti