perjantai 18. lokakuuta 2024

Asuntopolitiikan suunnan pitää muuttua, myös Turussa  

Vipussa on aina toimittu kestävän asuntopolitiikan puolesta. Siihen liittyvä mielipidekirjoitus ilmestyi tänään Turun Sanomissa. 

Asunnottomien yötä vietettiin taas lokakuun 17. päivä. Päivä on jo perinne, mutta tänä vuonna sen viettäminen tapahtui aiempaakin epävarmempaan aikaan. Maan hallituksen päätökset asumistuen leikkauksista ovat vaikeuttaneet monen ahdinkoa samalla, kun vuokrataso on jatkanut nousuaan myös täällä Turussa. Esim. kaupungin vuokra-asuntoyhtiö TVT:n kohteissa vuokrat ovat viime vuosina nousseet tasaisesti. Yhtiö korottaa tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ara-asuntojen vuokria keskimäärin 3,9 prosentilla ensi vuoden maaliskuusta alkaen. Vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan TVT teki noin 100 miljoonan euron liikevaihdolla 12,9 miljoonan euron liikevoiton. Yhtälö herättää monia kysymyksiä. 

Yleistä vuokratason nousua selitetään usein maailmanpolitiikan mullistusten myötä nousevilla kustannuksilla ja inflaatiolla. Onko kaikkea kustannusten nousua välttämätöntä periä vuokralaisilta.  Vuokrankorotukset osuvat kipeimmin pienituloisimpiin, joille kaupungin omat vuokra-asunnot ovat usein ainoa vaihtoehto.

Sosiaaliturvan heikennysten, inflaation ja vuokrankorotusten samanaikaisuus on tehnyt jo nyt pahaa jälkeä. Ulosottolaitoksen tuoreen tilaston mukaan häätöjen määrä on lisääntynyt koko maassa viime vuodesta, täällä Turussakin 19% tämän vuoden tammi-elokuun välisenä aikana. Asunnottomien määrä on siis  lisääntynyt puhtaasti poliittisten päätösten seurauksena.

Asumistuen leikkauksia on perusteltu kasvavilla asumistukimenoilla.  Koko Suomen tasolla tärkeimpiä ja kiireellisimpiä toimia vuokrien alentamiseen olisi kuitenkin vuokrasääntelyn palauttaminen, jolla vuokrilla keinottelu saataisiin vähenemään. Kunnallispolitiikan kautta vuokria voidaan samaan tapaan laskea rakenteellisesti, paikallistasolla. Tähän on montakin keinoa.

Kunnallisten vuokra-asuntojen rakentaminen laskee asumisen hintaa lisäämällä asuntotarjontaa. Kaavoitettavasta vuokra-asuntotuotannosta pitää vähintään 30 prosenttia olla kunnallista, ja vuokratasoa on laskettava vähintään 20 prosenttia. Tulevat vuokrankorotukset tulee perua. Näin helpotettaisiin paitsi vähävaraisten asemaa, myös mahdollistettaisiin asunnottomuuden kitkemistä. Kaupungilla on mahdollisuus olla vuokra-asuntomarkkinoilla kokoava ja markkinoita vakauttava toimija. Edellisen hallituksen ohjelmaan kirjattiin kunnianhimoinen tavoite poistaa asunnottomuus Suomesta vuoteen 2027 mennessä. Se lienee nyt unohdettu. 

Eva-Liisa Raekallio
Turun kaupungin rakennus- ja lupalautakunnan varajäsen (vas.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti