Lausunto Mooriankunnan kaavasta 28.1.2023
Viherpunainen vasemmisto ry (Vipu) toteaa, että Mooriankunnan asemakaavan valmistelussa olisi hyvä huomioida kaavan rakennusoikeuden massiivisuus ja sen vaikutukset arvokkaaseen kulttuurihistorialliseen miljööseen.
Kaava vaikuttaisi koko vanhan alueen radikaaliin muuttumiseen, se aiheuttaa myös merkittävää haittaa naapuruston aiemmalle asutukselle. Kaavan tavoitteena on mm. Citymarketin laajentuminen, mikä on jo sinänsä kyseenalaista toistuvana periaatteena. Kaava mahdollistaisi merkittävän viheralueen poistamista tehorakentamisen tieltä.
Kunnalliskodin entinen henkilökunnan asuinrakennus, sekä Kurjenmäkikotien rakennukset tulee huomioida arvokkaina rakennetun ympäristön kohteina, esimerkiksi 1950-luvun rakennuksella on merkitystä osana Kurjenmäen sairaala-alueen kokonaisuutta. Lisäksi se rajaa taakseen uudemmat Kurjenmäkikoti 1 ja 2 rakennukset, ja toimii siten myös yhtenä osana luomassa suojaisaa sisäpihaa takana oleville rakennuksille.
Kurjenmäkikoti 1 ja 2 rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo perustuu niiden merkitykseen hoivatyön uuden ajattelumallin ja toteutuksen eli kodinomaisen hoivakodin pioneereina.
Kuten Turun Museokeskus myös huomauttaa, purkaminen kasvattaa hiilijalanjälkeä eikä siten ole kaupungin ilmastosuunnitelman tavoitteiden mukaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti