Helsingin Sanomat (otsikko oma):
YK haluaa Palestiinan miehityksestä seurauksia Israelille
YHTEENSÄ 40 YK:n jäsenvaltiota vaati maanantaina Israelia luopumaan sen palestiinalaishallintoon kohdistamista pakotteista. Israel määräsi pakotteet rangaistuksena palestiinalaisten pyrkimyksistä saada YK:n Kansainväliseltä tuomioistuimelta (ICJ) lausunto Israelin miehityksestä.
YK:n yleiskokous pyysi joulukuun lopussa Kansainvälistä tuomioistuinta harkitsemaan seurauksia Israelille palestiinalaisalueiden miehittämisestä. Päätöslauselma annettiin päivä sen jälkeen, kun Israelissa nousi valtaan maan kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus.
Kostoksi Israel määräsi 6. tammikuuta palestiinalaishallintoa vastaan joukon muun muassa taloudellisia pakotteita, joiden tarkoituksena on saada hallinto ”maksamaan hinta” päätöslauselman vaatimisesta.
TUOREESSA lausunnossa 40 valtiota vahvisti uudelleen ”vankkumattoman tukensa” ICJ:lle ja kansainväliselle oikeudelle sekä ilmaisivat vakavan huolensa liittyen Israelin hallituksen päätökseen rangaistuskeinoista, jotka kohdistuvat Palestiinalaisalueiden ihmisiin, johtoon ja siviiliyhteiskuntaan.
”Huolimatta valtioiden erilaisista kannoista päätöslauselman suhteen vastustamme rangaistustoimia, jotka seurasivat toiveesta saada Kansainvälisen tuomioistuimen näkemys ja laajemmassa mielessä vastaus yleiskokouksen päätöslauselmaan. Vaadimme (pakotteiden) välitöntä perumista”, valtiot sanoivat lausunnossa.
Lausunnon ovat allekirjoittaneet alkuperäistä päätöslauselmaa kannattaneet valtiot, kuten Algeria, Argentiina, Belgia, Irlanti, Pakistan ja Etelä-Afrikka. Lisäksi allekirjoituksensa antoi osa valtioista, jotka pidättäytyivät äänestämästä päätöslauselmasta, kuten Japani, Ranska ja Etelä-Korea, sekä osa sitä vastaan äänestäneistä, kuten Saksa ja Viro.
”Tämä on merkittävää, koska se osoittaa, että huolimatta siitä miten valtiot äänestivät, he vastustavat yhdessä rangaistustoimenpiteitä”, Palestiinaa YK:ssa edustava Riyad Mansour sanoi.
YK:N pääsihteerin Antonio Guterresin tiedottajan mukaan pääsihteeri on syvästi huolissaan Israelin viimeaikaisista toimenpiteistä palestiinalaishallintoa vastaan. Hän korosti, että Kansainväliseen tuomioistuimeen liittyen ei tulisi tehdä kostotoimia.
YK:n turvallisuusneuvoston on tarkoitus kokoontua käsittelemään Palestiinalaisalueiden tilannetta keskiviikkona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti