Tänään julkaistiin mielipiteeni Turun ylioppilaslehdessä. Samassa numerossa saa paljon palstatilaa kasvatustieteilijä Jenni Kankaanpään väitöstutkimus, jossa pureudutaan yliopistoa koskevaan puheeseen ja miten taloustermit ovat vallanneet sen. Hatunnosto päätoimittajalle siitä, että teemaa käsitellään lehdessä. 

Loistavaa ja tärkeää journalismia ylioppilaslehdeltä, jota lukevat nykyiset ja ennen kaikkea tulevat tutkijat. Kuitenkin siltikin olisi toivonut johdonmukaisempaa otetta aiheen esille tuomiseen. Meidän lukupiirimme kytkeytyy tasan tarkkaan tähän teemaan, mutta se ei ole saanut palstatilaa. Toki aiheen saama palstatila on muutenkin ollut niin kortilla kuin olla ja voi, mutta siltikin...

Tässä voisi ottaa esiin Jukka Vornasen haastattelun samaisessa Tylkkärin numerossa. Arvostan Jukkaa erittäin paljon asiansaosaavana ja aktiivisena toimijana, mutta olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla tarkemmin niistä paikallisista onnistumisista Turun yliopiston sisällä, joita koettiin keväällä 2009 yliopistolakiprosessin aikana, kun Jukka johti ylioppilaskuntaa. Me Turun opiskelijatoiminnassa mukana olleet kyllä jäimme kaipaamaan niitä onnistumisia.


****




Opetuksen laadusta

Tylkkärissä vaadittiin laadukasta opetusta (TYL 13/13). Vihreän listan edustajistovaaliehdokkaiden yhteisessä mielipiteessä painotettiin yliopisto-opiskelijan mahdollisuutta antaa palautetta opinnoistaan keinona varmistaa sen laatu.

Yliopisto-opetuksessa nähdään paljon parannettavaa, ja opiskelijoiden antama palaute nähdään arvokkaana tietona siitä, millaista opetuksen tulisi olla. Ehdokkaiden mielipiteessä velvoitetaan ylioppilaskuntaa varmistamaan kaikin keinoin opetuksen laatu.

Minusta yliopisto-opetuksen laatu onkin todella tärkeä, tänä päivänä erittäin ajankohtainen kysymys, ja hyvä että siitä keskustellaan. Katson kuitenkin, että laatukysymyksessä on välttämätöntä ottaa huomioon poliittiset ratkaisut, jotka ovat yliopistojen kurjistuneen tilanteen taustalla. 

Massaluentojen, henkilökohtaisen ohjauksen puutteen ja kiireen taustalla on opiskelija- ja tutkintomäärien kasvattaminen. Yliopisto-opiskelijoita oli vuonna 2006 yli 176 000, kun vuonna 1988 luku oli 100 000. Ja samaan aikaan opetushenkilökunnan määrä on kasvanut hyvin hitaasti, lehtoreiden ja tuntiopettajien määrä on lisääntynyt vain muutamalla sadalla. 

Yliopistojen valtiorahoitusta on heikennetty järjestelmällisesti jo pitkään. Siitä on myös tehty vastikkeellista. Rahoitusta on suunnattu valmistuneiden maisterien ja tohtorien määrän mukaan. Tämä ohjaa yliopistoja kasvattamaan sisäänottomääriä ja ”tehostamaan” opetusta.

Nyt uuden yliopistolain aikana yliopistojen rahoitus on mullistunut, ja yliopistoja palkitaan siitä, miten hyvin ne onnistuvat hankkimaan yritysrahaa. Tämä tekee yliopistojen rahoituksesta epävarmempaa ja ajaa yliopistot ennen pitkää hakemaan kestävämpää rahoituspohjaa. Lukukausimaksut näyttäytyvät tässä nopeasti ratkaisuna talousongelmiin.

Kaikkiaan yliopisto-opiskelun laatu paranee vahvistamalla yliopistojen valtiorahoitusta sille tasolle, mitä se oli vielä 1980-luvulla. Tuolloin opettajilla ja professoreilla oli aikaa tehdä opetustyötä, eikä aika myöskään mennyt oman tuottavuuden todentamiseen loputtomalla työajanseurantalomakerumballa. 

Toinen kysymys on se, miten yritysmaailmasta tuttu laatuajattelu on saavuttanut yliopiston. Laatukäsikirjat ja ”asiakkaiden” palaute tuotteen tasalaadun varmistamiseksi ovat arkipäivää ja yleisesti hyväksyttyjä, kyseenalaistamattomia normeja myös korkeimman opetuksen instituutiossa, jossa tulisi varjella kriittisyyttä tällaisiakin yhteiskunnallisia ilmiöitä kohtaan.
                                                                        
Eva-Liisa Raekallio (vas.)