maanantai 22. heinäkuuta 2013

Viherpunainen vasemmisto: Yrttiahon erottaminen peruutettava - yhtenäinen, moniääninen Vasemmistoliitto tulevaisuuden tekijä

TIEDOTE 

Julkaisuvapaa 22.7.2013

Viherpunainen vasemmisto: Yrttiahon erottaminen peruutettava - yhtenäinen, moniääninen Vasemmistoliitto  tulevaisuuden tekijä

 Vasemmistoliiton 2013 puoluekokouksessa mandaatin saanut uusi puoluehallitus päätti ensimmäisessä kokouksessaan erottaa kansanedustaja Jyrki Yrttiahon. Erottamista ei kuitenkaan voi täytäntöönpanna puoluehallitus vaan jäsenyhdistys, jonka kautta henkilöjäsen liittyy
puolueeseen. Raisio 2000-yhdistys, jossa Yrttiaho on jäsenenä,
todennäköisesti kieltäytyy erottamisesta. Jotta puoluehallituksen päätös
voitaisiin panna täytäntöön, erottaminen kohdistuu kokonaiseen
jäsenyhdistykseen.

 Koko prosessia on leimannut epätietoisuus ja puolueväki on ollut median
 tietojen varassa. Puoluehallituksen jäsenet ovat kuitenkin eri yhteyksissä
 julkisesti perustelleet päätöstä pitkään jatkuneilla linjaerimielisyyksillä
 sekä vuorovaikutusongelmilla. Ongelmien taustalla on Vasenryhmän ja
 Vasemmistoliiton eduskuntaryhmien teiden eroaminen. Kyseessä ei
 siis ole arvoristiriita.

 Viherpunainen vasemmisto näkee, että paras tavoite on toimia siten, että
 seuraavalla eduskuntakaudella ryhmä on yhtenäinen. Keinoina
 kuitenkaan ei voi olla moniäänisen puolueväen vaientaminen ja poissulkeminen, vaan
 hyvätasoiset sisäiset neuvottelut, joissa vallitsee aito toverillinen
 ilmapiiri ja vilpitön mieli.

 Viherpunainen vasemmisto vaatii puoluehallitusta ja koko puoluetta
 lopettamaan heti alkuun erottamisten ketjun, jonka vaikutukset
 vievät kauas tärkeästä tavoitteesta. Vaikutus on erityisen suuri puoluehallituksessa
 heikosti edustetussa Varsinais-Suomessa: jos Yrttiahokin lähtee, olemme
 menettäneet kaksi neljästä viime eduskuntavaaleissa eniten ääniä
 saaneista ehdokkaista tämän kauden aikana. Viherpunainen vasemmisto katsoo, että
 tilannetta tulee tarkastella myös puolueen kokonaiskannatuksen kannalta.

 Kehoitamme myös kunnallisjärjestöjä ja piirijärjestöä ottamaan kantaa
 asiaan, jonka vaikutukset ovat kauaskantoiset aina ruohonjuuritasolta
 lähtien. Yhtenäinen Vasemmistoliitto on vahvin.

Sampsa Suominen-Suvisaari

Eva-Liisa Raekallio

2 kommenttia:

  1. Viialainen kehotti minua -90-luvulla eroamaan Vasemmistoliitosta. Olin ollut liiton perustavassa kokouksessa sekä Kymen vasemmiston perustavan kokouksen puheenjohtaja sekä olin sittemmin pitkään kaupunginvaltuutettu. En enää maksanut jäsenmaksua,mutta puolueverot kunnallisista luottamustoimista maksoin,ne kun jäivät Kotkaan. Erottamisten tie on loputon,suuri uhka Vasemmistoliitolle.

    VastaaPoista
  2. Täytyy tässä todeta,että vanha taistelu vasemmiston piirissä jatkuu. Se tuli Kotkassa ilmi Vapaa-ajattelijoiden Kotkan yhdistyksen yleisessä kouksessa,jossa oli paikalla 33 jäsentä. Erikoinen areena asialle,jossa oikeistolaisimmat olivat yhdistyneet ns. stalinisteja vastaan ja voittivat 17-15,vaan hävisivät,koska kyseessä oli omaisuuden myynti,Viikarinsaaren tila.

    VastaaPoista