maanantai 9. joulukuuta 2024

Amnesty Internationalin tutkimus: 

Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa


Kuva: Amnesty International

Amnesty Internationalin tuore tutkimus osoittaa, että Israel on syyllistynyt ja syyllistyy palestiinalaisten kansanmurhaan miehitetyllä Gazan kaistalla.

Amnesty International osoittaa tuoreessa raportissaan ‘You Feel Like You Are Subhuman’: Israel’s Genocide Against Palestinians in Gaza’, kuinka Israel on Hamasin 7.10.2023 iskujen jälkeen aloittamallaan sotilaallisella hyökkäyksellä tehnyt Gazasta maanpäällisen helvetin palestiinalaisille. Israel on tuhonnut Gazaa häikäilemättömästi, jatkuvasti ja täysin rangaistuksetta.

Amnestyn tutkimus osoittaa, että Israel on syyllistynyt kansanmurhan vastaisessa sopimuksessa (yleissopimus joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi) kiellettyihin tekoihin: tappamiseen, vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttamiseen sekä Gazan palestiinalaisten elinehtojen tahalliseen huonontamiseen tarkoituksenaan heidän hävittämisensä. Tutkimus osoittaa, että Israelin nimenomaisena tarkoituksena on hävittää Gazan palestiinalaiset.

“Kuukaudesta toiseen Israel on kohdellut Gazan palestiinalaisia ali-ihmisinä, jotka eivät ansaitse ihmisoikeuksia tai ihmisarvoa, ja osoittanut tarkoituksensa hävittää heidät. Tutkimuksemme löydösten täytyy olla herätys kansainväliselle yhteisölle: tämä on kansanmurha. Se on lopetettava nyt”, Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamard sanoo.

“Israelille aseita toimittavat valtiot rikkovat velvollisuuttaan estää kansanmurha ja ottavat riskin osallisuudesta siihen. Kaikkien valtioiden, joilla on vaikutusvaltaa Israeliin, erityisesti Yhdysvaltojen ja Saksan kaltaisten keskeisten asetoimittajien, mutta myös EU:n jäsenvaltioiden, Ison-Britannian ja muiden, täytyy toimia välittömästi, jotta Israelin palestiinalaisiin kohdistamat julmuudet saadaan loppumaan.”

Amnestyn tutkimus osoittaa, kuinka Israel on kuukausien ajan jatkanut kansanmurhaan tähtääviä tekoja täysin tietoisena korjaamattomasta vahingosta, jota se aiheuttaa Gazan palestiinalaisille.

“Israel on jatkanut näitä tekoja, vaikka se on saanut lukuisia varoituksia Gazan katastrofaalisesta humanitaarisesta tilanteesta. Israel on jatkanut näitä tekoja huolimatta Kansainvälisen tuomioistuimen oikeudellisesti sitovista päätöksistä, joissa Israel velvoitettiin toimimaan välittömästi humanitaarisen avun toimittamiseksi Gazan siviileille”, Callamard sanoo.

“Israel on toistuvasti väittänyt, että sen teot Gazassa ovat laillisia ja että ne voidaan perustella sotilaallisella tavoitteella hävittää Hamas. Aikomus kansanmurhaan voi kuitenkin olla olemassa sotilaallisten tavoitteiden rinnalla. Sen ei tarvitse olla Israelin ainoa päämäärä.”

Amnesty International on tutkinut Israelin toimia Gazassa perinpohjaisesti ja kokonaisuuden huomioiden. Tutkimuksessa on huomioitu Israelin tekojen toistuvuus ja samanaikaisuus sekä niiden välittömät vaikutukset ja kasautuneet seuraukset. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös uhrien valtava määrä sekä tuhojen laajuus ja vakavuus. Lisäksi tutkimukseen on analysoitu Israelin hallituksen ministerien, armeijan johdon ja muiden viranomaisten lausuntoja.

“Kun otetaan huomioon olemassa oleva pakkohäätöjen, apartheidin ja laittoman miehityksen konteksti, jossa Israel on toteuttanut nämä teot, voimme tehdä vain yhden johtopäätöksen: Israelin tarkoituksena on Gazan palestiinalaisten hävittäminen”, Callamard sanoo.

“Hamasin ja muiden aseellisten ryhmien 7. lokakuuta 2023 israelilaisille ja muihin kansalaisuuksiin kuuluville uhreille tekemät julmuusrikokset, kuten joukkomurhat ja panttivankien ottaminen, eivät voi koskaan oikeuttaa Gazan palestiinalaisten kansanmurhaa.”

Kansainvälisen oikeuskäytännön mukaan tekijän ei tarvitse onnistua tarkoituksessaan hävittää suojeltu väestöryhmä kokonaan tai osittain, jotta kansanmurhan voidaan katsoa tapahtuneen. Riittää, että tekijä toteuttaa kansanmurhan vastaisen sopimuksen kieltämiä tekoja tarkoituksenaan hävittää väestöryhmä.

Amnesty International tarkastelee raportissaan perinpohjaisesti Israelin tekemiä kansanmurhan vastaisen sopimuksen kieltämiä tekoja Gazassa. Raporttiin on tutkittu yhdeksän kuukauden ajanjaksoa (7.10.2023 – heinäkuun 2024 alku). Amnesty haastatteli 212 ihmistä, kuten palestiinalaisia uhreja ja todistajia, Gazan paikallisviranomaisia ja terveydenhuollon työntekijöitä. Lisäksi tutkijat tekivät kenttätutkimusta sekä analysoivat laajasti digitaalista todistusaineistoa, kuten satelliittikuvia. Tutkijat myös analysoivat Israelin hallituksen ja armeijan korkeiden viranhaltijoiden sekä Israelin virallisten elinten lausuntoja. Amnesty on useasti kertonut havainnoistaan Israelin viranomaisille, mutta julkaisuhetkeen mennessä Israelin viranomaiset eivät ole vastanneet tutkimuksen havaintoihin.

Israelin aiheuttaman tuhon ennennäkemätön mittakaava ja laajuus

Israel on ajanut Gazan väestön romahduksen partaalle. Israelin raaka sotilaallinen hyökkäys oli tappanut 7.10.2024 mennessä yli 42 000 palestiinalaista, heistä yli 13 300 oli lapsia, sekä haavoittanut yli 97 000 ihmistä. Moni heistä kuoli tai haavoittui summittaisissa iskuissa, jotka tuhosivat kokonaisia monisukupolvisia perheitä.

Israelin teot ovat aiheuttaneet ennennäkemätöntä tuhoa. Näin nopeaa ja laajaa tuhoa ei ole nähty missään konfliktissa 2000-luvulla. Israel on tuhonnut kokonaisia kaupunkeja, kriittistä infrastruktuuria, maatalousmaata, kulttuurikohteita sekä uskonnollisia kohteita ja tehnyt suuria alueita Gazasta asuinkelvottomaksi.

Israel on luonut Gazaan elinolot, joissa palestiinalaiset kärsivät aliravitsemuksesta, nälästä ja taudeista. Tällaiset elinolot altistavat Gazan palestiinalaiset hitaalle, laskelmoidulle kuolemalle. Israel on myös pitänyt satoja Gazan palestiinalaisia vangittuna eristyksissä ja kiduttanut heitä.

Kun Israelin sotilaallista toimintaa ja sen vaikutuksia tarkastellaan kaikessa laajuudessaan, ainoa perusteltu johtopäätös on, että Israelin tarkoituksena on palestiinalaisten kansanmurha Gazassa.

Gazan palestiinalaisten hävittäminen on Israelin päämäärä

Kansanmurhan toteamiseksi täytyy osoittaa, että tarkoituksena on hävittää väestöryhmä osittain tai kokonaan. Pystyäkseen todistamaan Israelin nimenomaisen tarkoituksen, Amnesty analysoi Israelin tekojen kokonaisuutta ja kaavaa sekä tarkasteli Israelin hallituksen ministerien, armeijan johdon ja muiden viranomaisten lausuntoja, jotka osoittavat tarkoituksellisuuden. Tutkimuksessa huomioitiin myös laajempi konteksti, eli Israelin ylläpitämä apartheid-järjestelmä, Gazan vuodesta 2007 jatkunut epäinhimillinen saarto ja palestiinalaisalueen 57 vuotta kestänyt laiton sotilaallinen miehitys.

Amnestyn tutkimus osoittaa, että Israelin poliittiset johtajat kehottivat useiden laittomien tekojen toteuttamiseen. Amnesty tutki 102 Israelin hallituksen ja upseerien antamaa lausuntoa, joissa epäinhimillistettiin palestiinalaisia, kehotettiin kansanmurhaan tähtääviin tekoihin tai muihin palestiinalaisiin kohdistuviin rikoksiin, tai oikeutettiin niitä.

Amnestyn tutkimuksen mukaan 22 näistä lausunnoista, joissa kehotettiin kansanmurhaan tähtääviin tekoihin tai oikeutettiin niitä, oli sotilasoperaatiosta vastaavilta korkeilta viranhaltijoilta. Nämä lausunnot ovat suoria todisteita tarkoituksellisuudesta. Israelilaiset sotilaat toistivat samanlaista kieltä. Sotilaat muun muassa kehottavat “pyyhkimään” Gazan pois ja tekemään sen asuinkelvottomaksi. Sotilaat juhlistivat palestiinalaisten kotien, moskeijoiden, koulujen ja yliopistojen tuhoamista.

Ennen päätymistään johtopäätökseen, että kyseessä on kansanmurha, Amnesty myös tutki Israelin esittämiä vaihtoehtoisia perusteluita toimilleen. Israel on väittänyt, että sen armeija on laillisesti kohdistanut hyökkäyksensä Hamasiin ja muihin aseellisiin ryhmiin. Israelin mukaan ennennäkemättömät tuhot ja humanitaarisen avun epääminen ovat seurausta Hamasin ja muiden aseellisten ryhmien laittomasta toiminnasta, kuten taistelijoiden sijoittamisesta siviiliväestön keskuuteen.

Amnestyn tutkimuksen valossa nämä väitteet eivät ole uskottavia. Hamasin taistelijoiden läsnäolo tiheään asutulla alueella tai sen läheisyydessä ei vapauta Israelia velvollisuudesta ryhtyä kaikkiin toimiin siviilien säästämiseksi ja summittaisten hyökkäysten välttämiseksi. Israel on toistuvasti laiminlyönyt nämä velvollisuudet ja syyllistynyt useisiin kansainvälisen oikeuden vastaisiin rikoksiin, joita ei voida oikeuttaa Hamasin toimilla.

Amnesty tarkasteli myös väitteitä, joiden mukaan Israel olisi toiminut holtittomasti tai Israelin tarkoituksena olisi Hamasin tuhoaminen välittämättä siitä, joutuuko se samalla tuhoamaan palestiinalaisia. Näiden väitteiden mukaan kyse olisi piittaamattomuudesta palestiinalaisten henkiä kohtaan, ei niinkään siitä, että Israelin tarkoituksena on Gazan palestiinalaisten hävittäminen. Amnesty painottaa, että riippumatta siitä, pitääkö Israel palestiinalaisten tuhoamista välineenä Hamasin tuhoamiseksi tai sen hyväksyttävänä “oheisvahinkona”, tällainen näkemys palestiinalaisista arvottomina on jo itsessään todiste tarkoituksellisuudesta.

Tappaminen ja vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttaminen

Tutkimuksessaan Amnesty selvitti, miten Israel on syyllistynyt kansanmurhan vastaisen sopimuksen kieltämiin tekoihin, kuten ryhmän jäsenten tappamiseen ja vaikeiden ruumiillisten tai henkisten vammojen aiheuttamiseen ryhmän jäsenille. Amnesty tutki tarkemmin viittätoista Israelin tekemää ilmaiskua, jotka tappoivat ainakin 334 siviiliä, heistä 141 oli lapsia, ja haavoittivat satoja ihmisiä. Amnesty ei löytänyt todisteita siitä, että yksikään iskuista olisi kohdistettu sotilaskohteeseen.

Nämä iskut ovat vain murto-osa Israelin tekemistä ilmaiskuista, mutta ne kuvaavat laajempaa kaavaa, jolle summittaiset iskut sekä suorat iskut siviileihin ja siviilikohteisiin ovat ominaisia. Kyseiset iskut myös toteutettiin tavalla, joka oli suunniteltu aiheuttamaan erittäin suuri määrä kuolonuhreja ja haavoittumisia siviiliväestön keskuudessa.

Elinehtojen tahallinen huonontaminen Gazan palestiinalaisten hävittämiseksi

Amnesty tutki myös kansanmurhan vastaisessa sopimuksessa kiellettyä elinehtojen tahallista huonontamista, jonka tarkoituksena on Gazan palestiinalaisten hävittäminen. Israel on huonontanut elinehtoja kolmella samanaikaisella toimella: vahingoittamalla ja tuhoamalla elintärkeää infrastruktuuria sekä muita siviiliväestön selviytymiselle välttämättömiä kohteita, toistuvilla, laajamittaisilla ja mielivaltaisilla “massaevakuointimääräyksillä” sekä estämällä keskeisten palveluiden, humanitaarisen avun ja elintärkeiden tarvikkeiden toimittamisen Gazaan ja Gazassa.

Israel asetti Gazan täydelliseen saartoon 7.10.2023 jälkeen katkaisten sähkön, veden ja polttoaineen saannin. Amnestyn tutkiman yhdeksän kuukauden aikana Israel ylläpiti laitonta saartoa, kontrolloi energialähteitä sekä esti elintärkeiden tarvikkeiden ja humanitaarisen avun toimittamisen Gazaan. Näin Israel pahensi jo olemassa olevaa humanitaarista kriisiä. Israel on myös aiheuttanut laajaa vahinkoa kodeille, sairaaloille, vesi- ja jätevesihuollolle sekä maatalousmaalle Gazassa. Kaikki tämä on johtanut katastrofaaliseen nälkään ja tautien hälyttävän nopeaan leviämiseen, mikä on vaikuttanut erityisesti pieniin lapsiin ja raskaana oleviin tai imettäviin naisiin.

Israelilla on kerta toisensa jälkeen ollut mahdollisuus parantaa Gazan humanitaarista tilannetta. Se on kuitenkin yli vuoden ajan toistuvasti kieltäytynyt ryhtymästä toimiin, ja tilanne Gazassa on pahentunut jatkuvasti.

Israel on pakkosiirtänyt toistuvilla “evakuointimääräyksillään” lähes 1,9 miljoonaa palestiinalaista, mikä on 90 prosenttia Gazan väestöstä, pienille ja turvattomille alueille epäinhimillisiin oloihin. Osa palestiinalaisista on joutunut siirtymään jopa kymmenen kertaa. Moninkertaiset pakkosiirrot ovat jättäneet monet ihmiset työttömiksi ja syvästi traumatisoituneiksi.

Vaikka elinolosuhteet muuttuivat nopeasti ihmiselämään soveltumattomiksi, Israelin viranomaiset kieltäytyivät suojelemasta siirtymään joutuneita siviilejä tai täyttämästä heidän perustarpeitaan. Myös tämä osoittaa Israelin toimien olleen tarkoituksellisia.

Israelin viranomaiset eivät myöskään sallineet siirtymään joutuneiden ihmisten palaamista koteihinsa, tai siirtymistä muualle miehitetylle palestiinalaisalueelle tai Israeliin. He toimivat näin tietäen, että Gazan palestiinalaisilla ei ollut turvallista paikkaa, mihin paeta.

Israel saatettava vastuuseen kansanmurhasta

Yli vuoden ajan kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut painostamaan Israelia lopettamaan julmuudet Gazassa. Kansainvälinen yhteisö viivytteli ensin tulitaukoa koskevissa vaatimuksissaan ja nyt se edelleen jatkaa asekauppaa Israelin kanssa.

”Tämä on häpeällinen tahra yhteisessä omassatunnossamme”, sanoo Agnès Callamard.

“Hallitusten täytyy lakata teeskentelemästä, että ne ovat voimattomia lopettamaan tämän kansanmurhan, jonka on mahdollistanut vuosikymmeniä jatkunut Israelin kansainvälisen oikeuden loukkausten rankaisemattomuus. Valtioiden on lopetettava pahoittelu ja tyrmistyminen, ja ryhdyttävä vahvoihin toimiin. Siitäkin huolimatta, että kansanmurhan toteaminen olisi epämiellyttävää joillekin Israelin liittolaisille.”

Amnesty International kehottaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjänvirastoa harkitsemaan kiireellisesti kansanmurhan lisäämistä tutkimiensa rikosten luetteloon ja valtioita käyttämään kaikkia oikeudellisia keinoja rikoksiin syyllistyneiden saattamiseksi oikeuteen.

Amnesty vaatii myös, että kaikki siviilipanttivangit vapautetaan ehdoitta, ja että Hamas ja muut aseelliset ryhmät, jotka ovat vastuussa 7.10.2023 tehdyistä rikoksista, saatetaan vastuuseen. Lisäksi Amnesty kehottaa YK:n turvallisuusneuvostoa määräämään kohdennettuja sanktioita Israelin ja Hamasin johtajille, jotka ovat eniten osallisina kansainvälisen oikeuden vastaisiin rikoksiin.

Lähde: www.amnesty.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti