perjantai 2. kesäkuuta 2023


Kannanotto 1.6.

 

Viherpunainen vasemmisto ry: 

Lapset tarvitsevat lähikoulunsa

 

Turun kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3. huhtikuuta yksimielisesti, että Jäkärlän koulu sijoitetaan Kärsämäkeen väistöön, ja että suunnittelua jatketaan Varissuon koulun väistötilojen sijoittamisesta Pääskyvuoren koulun yhteyteen. Ratkaisu on voimassa ainakin viisi vuotta, eli aika moni vuosiluokka joutuu aloittamaan opintiensä hankalalla ja pitkällä koulumatkalla. Jäkärlän ja Varissuon koulut ovat alakouluja, ja pienimmät lapset ovat seitsemänvuotiaita ekaluokkalaisia.


Kaupunginhallituksen päätös tarkoittaa pienten lasten koulumatkan pitenemistä huomattavasti, Jäkärlän oppilaiden kohdalla puhutaan jopa kymmenestä kilometristä. Uusiin tiloihin ei Jäkärlästä ole hyvää bussiyhteyttä. Varissuon koulun osalta 2.–6. luokan oppilaat siirtyisivät välivaiheessa Untamonkadulle Kupittaalle Tunturikiinteistöön, ennen kuin Pääskyvuoren väistötila valmistuu. Ei ole mitään takeita väistötilojen valmistumisesta ajallaan, myös Varissuon koululaiset joutuvat pahimmillaan kulkemaan hankalaa bussimatkaa pitkään. 


Vanhempien mielestä koulujen väistötilaelementeille olisi pitänyt löytää paikat opinahjojen läheisyydestä. Kaupunki on perustellut väistötilapäätöksiä segregaation purkamisella, mitään selvitystä tai tarkennusta asiasta ei kuitenkaan ole saatu. Kaupunginosien eriytymiskehitystä ei estetä pidentämällä ja hankaloittamalla lasten koulumatkaa kohtuuttomasti.


Koululaisten vanhemmat joutuivat lukemaan poliitikkojen päätöksestä lehdestä. Heille ei oltu kunnolla kerrottu asioista, ja vedottiin kiireeseen. Vanhempien ääntä ei kuitenkaan ole kuunneltu myöhemminkään; kaupunginhallitus hylkäsi toukokuussa vanhempien oikaisuvaatimukset. Päätöksenteossa on muitakin erikoisia käänteitä, joista vähäisin ei ole Kupittaan väliaikaisten väistötilojen korkea vuokra, 41 958 €/kk. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 31. toukokuuta yksimielisesti hyväksyä vuokrasopimuksen. Väistötilaratkaisuja on yritetty saada kaupunginvaltuuston päätettäväksi kesäkuussa.


Viherpunainen vasemmisto ry vaatii, että koululaisia ja heidän vanhempiaan kuunnellaan päätöksenteossa. Lapsilla on oikeus turvalliseen koulumatkaan ja lähikouluun. Pormestarisopimus tai muut kabinettisopimukset eivät voi muodostua poliittisen avoimuuden esteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti