http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/mielipide/mielipide-nuorisotyohon-kohdistuvat-leikkaukset-heikentavat-palvelutasoa
Nuorisotyöhön kohdistuvat leikkaukset
heikentävät palvelutasoa
Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti
Turun kaupunginhallitus on kokouksessaan
29.3. lähes yksimielisesti esittänyt kaupunginvaltuustolle yhteensä 300 000
euron leikkauksia nuorisolautakunnan vuoden 2016 talousarvioon. Hallituksen
päätökseen jätettiin eriävä mielipide.
Kaupunginhallituksen mukaan nuorisolautakunta
voi sopeuttaa menojaan joko tuloja kasvattamalla tai leikkauksin. Tulojen
kasvattaminen voi perustua joko ulkoisen rahoituksen lisäämiseen tai
asiakasmaksujen nostoon. On epävarmaa, onko nuorisolautakunnan mahdollista
saavuttaa tavoitetta tuloja nostamalla vielä vuoden 2016 aikana. Näin ollen
vaihtoehdoksi jääkin menoista supistaminen. Lautakunnalle ei ole esitetty,
miten sopeutus toteutetaan vielä vuonna 2016 vähentämättä työvoimaa tai
tiloista luopumatta. Me allekirjoittaneet pidämme sopeutustavoitetta
kohtuuttomana. Osittaisinakin leikkauksina tehtävät sopeutukset vaarantavat
Turun nuortenpalvelut ja kaupungin strategiset, nuorisotyöhön liitetyt
tavoitteet.
Nuorisolautakunta ja nuortenpalvelut ovat
hoitaneet talouttaan viime vuosina esimerkillisesti. Talousarviot on alitettu
ja kaupungin henkilöstö on osoittanut valmiutensa joustaa vaikeina aikoina.
Määräaikaisista työsuhteista on luovuttu, investoinneista on supistettu ja
tiloista karsittu. Nuortenpalvelut ovat pysyneet hyvin annetussa
henkilöstötavoitteessa, joka on nykyisellään hyvin kireä. Samaan aikaan
nuortenpalvelut ovat saaneet paljon kaupungin ulkopuolista rahoitusta ja
Seikkailupuisto, yksi Varsinais-Suomen suosituimmista matkailukohteista, on
rikkonut tulo- ja kävijäennätyksiään.
Mikäli kaupunginhallituksen esittämät
sopeutukset hyväksytään muutoksitta, on vaarana, että kaupunki joutuu luopumaan
nuorisotaloista ja -tiloista. Hyvistä tiloista ja niissä järjestettävästä
nuorisotoiminnasta luopumalla kaupunki heikentää nuorisotyön mahdollisuuksia
ongelmien ennaltaehkäisyyn. Nuorisotyö on edullinen ja tehokas tapa muun muassa
syrjäytymisvaarassa olevien auttamiseen. Tästä työstä leikkaamalla kartutetaan
nykyisille ja tuleville sukupolville koituvaa laskua.
Kaupunginhallituksen esitysten toteuttaminen
on vaikeaa myös nuortenpalveluiden nykyisten vuokrasopimusten puitteissa.
Tiloista ei yksinkertaisesti ole mahdollista luopua vuoden 2016 aikana, kun
niissä olevat vuokrasopimukset velvoittavat pysymään niissä kuuden kuukauden
irtisanomisajan verran.
Me nuorisolautakunnan Vasemmistoliittoa ja
SDP:tä edustavat jäsenet esitämme kaupunginhallituksen esitystä käsittelevälle
kaupunginvaltuustolle, että se valmistelee sopeutusesityksensä uudestaan ja
pohtii vakavasti keinoja, joilla nuorisotyön tulevaisuus Turussa turvataan
palveluista karsimatta. Vaikka kaupunginhallituksessa onkin esitetty, ettei
sopeutustavoite vaaranna nuortenpalveluita, on pelkona, että esitetty sopeutus
kohdistuu juuri Turun nuoriin. Vaikka 300 000 euroa voikin kaupungin
mittakaavassa olla pieni raha, on se nuorisotyölle merkittävä summa.
Pieneltä
tuntuvalla leikkauksella voidaan saada aikaan iso vahinko. Vaikka
kaupunginhallitus onkin perustellut sopeuttamisesitystään sillä, ettei se
vaarantaisi nuortenpalveluita, ei hallituksessa ole esitetty, miten sopeutus
voitaisiin toteuttaa ilman henkilöstövähennyksiä tai tiloista luopumisia.
Mikäli lautakunnan päätettäväksi tuodaan talousarvion supistamisen seurauksena
esitys henkilöstön irtisanomisesta tai nuorisotilojen määrän vähentämisestä,
tulemme vastustamaan esityksiä lautakunnassa jyrkästi.
Saska Heino, nuorisolautakunnan jäsen (vas.)
Eva-Liisa Raekallio, nuorisolautakunnan jäsen
(vas.)
Petra Peltonen, nuorisolautakunnan
varapuheenjohtaja (sd.)
Oussama Yousfi, nuorisolautakunnan jäsen
(sd.)
Kati Saarinen, nuorisolautakunnan jäsen (sd.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti