keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kaupallistettu yliopisto - kaukaista tulevaisuutta vai arkipäivää jo nyt?


Yliopistolakia muutettiin vuonna 2010 siten, että yritysten sananvalta yliopistoissa kasvoi. Yritysrahoituksen asemaa parannettiin julkisen rahoituksen kustannuksella. Tutkimusta alettiin tehdä enemmän kaupallisten ehtojen mukaan. Tämän seurauksena riippumattoman akateemisen tutkimuksen asema on vaarantunut.

Yliopistolain uudistuksen vaikutuksista ja tutkimuksen nykytilanteesta järjestetään kaikille avoin keskustelu tiistaina 21.10.

Tilaisuudessa pidetään seuraavat alustukset:

18.00 Yliopisto vs. markkinat-kenen ehdoilla tiedettä tehdään
Eva-Liisa Raekallio, Vasemmistoliiton koulutus- ja tiedepoliittisen työryhmän jäsen.

19.00 Fantastinen suuri yliopistouudistus. Mistä se tuli ja miten se koettiin?
Risto Rinne, professori, koulutustutkija, Turun yliopisto.

Kukin alustus kestää 30 minuuttia jonka jälkeen aiheesta on keskustelua.

Eva-Liisa Raekallio veti yliopistolain uudistuksen vastaista opiskelijatoimintaa Turun yliopistossa vuonna 2009 ja on kirjoittanut aiheesta kirjaan Yhteinen yliopisto.

Risto Rinne on vuosia kriittisesti tutkinut yliopistomaailman muutosta ja julkaissut aiheesta paljon.

Järjestäjänä Attac Turku.

Paikkana Panimoravintola Koulun historianluokka, Eerikinkatu 18, Turku.

Vapaa sisäänpääsy.

Tervetuloa!


https://www.facebook.com/events/337281899786394/ 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Vipu kirjamessuilla:Ei toriparkille!

Päivystimme puheenjohtajamme Riikka Oksasen kanssa Turun Vasemmistoliiton kojulla kirjamessuilla lauantaina. Jakelimme ikiomaa toriparkkiflaikkuamme ja kävimme ihmisten kanssa hyviä keskusteluja toriparkista. Vipu on valmiina puolustamaan turkulaisten enemmistön toriparkkivastaista kantaa syksyn väännöissä.

Vipun mielipide toriparkista lähetettiin kesäkuun lopussa lehtiin, ja julkaistiin lopulta Turkulaisessa. Se löytyy toki myös suoraan tästä blogista kesäkuun lopun postauksista.

 http://www.turkulainen.fi/blogi/225689-toriparkkia-ei-kaivata-edelleenkaan

Myös Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton ekologiaohjelmaryhmä on saanut mielipiteensä toriparkkiin liittyen mediaan. Sekin löytyy tästä blogista!

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/657097/Ei+toriparkille+kylla+tuulivoimalle



                                                               




perjantai 3. lokakuuta 2014

torstai 2. lokakuuta 2014

Tässä alla Turun Sanomille 20.9. lähetetty minun ja Eila Hannulan mielipide, jota ei ole vieläkään julkaistu lehdessä.

Vuokra- ja sosiaalinen asuminen Turussa
 
Asuminen on Turussa kallista, kuten muuallakin Suomessa. Erityisen kallista se tietenkin on pienituloisille ja eri tavoin heikossa asemassa oleville kaupunkilaisille, kuten työttömille, opiskelijoille ja huonokuntoisille vanhuksille. Toisaalta on selvää, että jo maamme perustuslaki velvoittaa kuntia asuttamaan ihmiset.


Kaupungin vuokra-asunnot ovat monelle asukkaalleen elintärkeitä. Asunnottomat ja kaikkein köyhimmät eivät saa kotia kovilta yksityisiltä markkinoilta, ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät siis kunnan tarjoamat vuokra-asunnot. Niistä on pidettävä kiinni. Turkulaisten eriarvoistumista ehkäistään myös siten, että kaupungin omia vuokra-asuntoja on tasaisesti ympäri kaupunkia.


Vanhusten laitoshoitoa ollaan jatkuvasti vähentämässä ja vanhusten asuminen kotonaan on jatkossa yhä yleisempää. Tämä on haaste joka tulee ottaa vakavasti myös Turussa, että miten esimerkiksi pienituloiset ja huonokuntoiset vanhukset asuvat kotonaan, jos ei ole varaa korkeisiin vuokriin.


Tilanne on täällä Turussa se, että TVT perii markkinaehtoisia vuokria. Vuokrien kohtuullistamista helpottaisi, jos Turun kaupunki alentaisi TVT:n osalta pääomatuottotavoitetta ja laskisi pääomalainakorkoja. Tämä tulee ottaa huomioon tänä syksynä, kun laaditaan kaupungin talousarviota. 

Pienituloisten arkea helpottaisi tuntuvasti, jos vuokralla asuvien ansiotulokehitys sekä tukimuotojen, kuten työttömyyskorvauksen, opintotuen ja eläkkeen taso huomioitaisiin vuokrassa. Mitä vähemmän on varaa maksaa vuokraa, sitä enemmän tulisi saada tukea asumiseen.


Vuokra-asuntomarkkinoihin ei saa keinotekoisesti vaikuttaa myymällä asuntoja.  Mikäli asuntoja ei saa vuokrattua, tulisi ongelma ratkaista alentamalla vuokratasoa. TVT:n tuleekin säilyttää nykyinen asuntokanta monipuolisena jatkossakin. Ihmisten kodeilla ei saa tehdä bisnestä.

        Eva-Liisa Raekallio
        Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan jäsen, asukasaktiivi


        Eila Hannula
        Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan jäsen, asukasaktiivi